Kuuskantille myymälä Kaarinaan

Kohta kolmekymmentä vuotta sitten Pohjanmaalla perustettu Kuuskantti Oy avasi huhtikuussa 500 neliön tukkumyymälän myös Kaarinaan, Hallimestarinkadulle. Muut liikkeet Kuuskantilla on Vaasassa ja Seinäjoella. Kaarinan toimipiste työllistää kaksi työntekijää. Myymälänhoitaja Jyri Toivonen kertoo, että tarve Kaarinan myymälälle tuli yleisen kysynnän kautta. – Meillä oli asiakkaita jo entuudestaan tällä alueella, lähinnä metallipuolen teollisuutta Turun ympäristöstä, joten tänne ei ollut niin vaikea tulla. Ja uusia asiakkaista on tullut ihan joka päivä tuolta huhtikuusta alkaen.

Kuuskantin tuotevalikoimaan kuuluvat mm. erilaiset ruuvit teollisuuden ja rakentamisen käyttöön, rakennustarvikkeet, merkkityökalut (mm. Eastman), niittaustyökalut, nosto- ja kuormansidontatarvikkeet, suojavaatteet ja teollisuuskemikaalit. Yritys on maahantuoja, mutta sillä on myös kotimaisia valmistajia. Omia tuotemerkkejä ei ole.

–ap

Julkaistu 09/2006        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa