Naantalin yksityisen lääkäriaseman potilasmäärät kasvussa

Naantalin Yksityislääkärit Oy:n muutto uusiin toimitiloihin on piristänyt koko keskuksen toimintaa, toimitusjohtaja Raija Malkki kertoo.

- Viimeiset vuodet vanhoissa tiloissa torin laidalla kuluivat epävarmuudessa. Emme tienneet, milloin vuokrasopimuksemme päättyy ja asiakkaille tuli jo sellainenkin luulo, että olemme kokonaan lopettamassa. Nyt olemme todella tyytyväisiä. Tilat ovat neliömäärältään pienemmät kuin entiset, mutta muuten toimivammat.

Lääkärikeskus muutti Tuulensuunkadulle samaan taloon Kelan kanssa. Kaupungin omistamassa huoneistossa tehtiin mittava remontti, jonka yhteydessä vedettiin muun muassa vesijohtoputket vastaanottohuoneisiin.

Vuodesta 1982 toimineella lääkäriasemalla ottaa tällä hetkellä vastaan 17 yleis- tai erikoislääkäriä, kaksi hammaslääkäriä, kuulontutkija, puheterapeutti sekä jalkaterapeutti. Keskuksessa toimii oma laboratorio, röntgenpalvelut ostetaan läheisestä terveyskeskuksesta.

- Meillä on myös fysikaalinen hoito ja työterveyshuolto, jotka ovat hyvin tärkeitä osia toimintaamme. Työterveyshuollon asiakkaina on 80 yritystä, joukossa useita yksinyrittäjiä. Tässä kohtaa voisi toivoa, että yrittäjät tulisivat työterveyshuollon suhteen sillä tavalla tasa-arvoisiksi työntekijöiden kanssa, että byrokratia heidän kohdallaan vähenisi. Nyt yhtä yrittäjän tekemää käyntiä kohden joudutaan täyttämään iso määrä lomakkeita, kun työntekijöille ne voidaan täyttää vain kerran vuodessa, Malkki sanoo.

Naantalin Yksityislääkäreitten asiakkaina käy naantalilaisten lisäksi myös ympäristökuntien asukkaita. Parhaillaan asemalla otetaan käyttöön kotisivuja.

- Varsinkin nuoret haluavat löytää tarvitsemansa tiedon Internetin kautta. Heille kotisivut ovat hyvä markkinointikanava, mutta vanhempi väki arvostaa edelleen perinteistä printtimainontaa, Malkki toteaa.


Naantalin yksityisen lääkäriaseman uudet tilat Tuulensuunkadulla ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi, toimitusjohtaja Raija Malkki sanoo.

-pv

Julkaistu 10/2006        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa