Mainosbarometri 2007:

Mainonta lisääntyy ensi vuonna

Mainostajien Liitto selvitti syksyllä jäsenyritystensä ajatuksia vuoden 2007 markkinointiviestinnästä. Kyselyyn vastasi 141 liiton jäsenyritystä, joiden yhteenlasketut mainosbudjetit ovat noin 370 miljoonaa euroa.

Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnalle maltillista kasvua. Yritykset panostavat ensi vuonna entistä enemmän muun muassa verkko-, suora- ja mobiilimainontaan, sekä televisio- ja myymälämainontaan että tapahtumamarkkinointiin.

Kauppa- ja monialayritykset ilmoittivat vähentävänsä markkinointitoimenpiteitä ensi vuonna, kun taas teollisuusyhtiöt uskovat mainosbudjettinsa kasvavan aiemmasta.

Yritykset kiinnostuneita sähköisestä mediasta

Mainostajien Liiton kyselyyn osallistuneet yritykset ilmoittivat suora-, sähköposti- ja mobiilimainonnan kiinnostaviksi markkinoinnin muodoiksi televisio- ja myymälämainonnan sekä tapahtumamarkkinoinnin lisäksi. Sen sijaan kiinnostus erilaisiin painettuihin hakemistoihin, mainoslahjoihin, elokuvamainontaan ja sanomalehtiin on laskussa.

Usko menestykseen vahva

Noin 70% Mainosbarometriin vastanneista yrityksistä uskoo oman yrityksensä kysynnän kasvuun ensi vuonna, ja vain kuusi prosenttia ennakoi kysynnän laskevan omalla alallaan. Valoisammin yrityksen menestykseen suhtaudutaan palvelualoilla.

Kyselyyn vastanneista 30 % edusti teollisuutta, 30 % kauppaa, 29 % palvelualoja ja 11 % moniala- tai muita yrityksiä.

-kk

Julkaistu 11/2006        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa