- Ihmisten on vaikea uskoa, että maaseudulla, maantien varressa voi olla ihan siisti ruokapaikka, Irene ja Antti Wittfooth sanovat. Totta puhuvat: parempi käydä paikan päällä katsomassa, sillä Mietoisten peltoaukean laidalla seisova TuMiKuu on mitä viihtyisin, hyvää kotiruokaa tarjoava pieni ravintola.

Wittfoothien lähes 20 vuotta pyörittämä ravitsemusliike aloitti komeasti. Talossa oli 5-7 palkattua työntekijää ja iltamyöhään auki olleessa ravintolassa tarjoiltiin pöytiin. Lama vei työntekijät ja lopetti alkoholinmyynnin lähes kokonaan.

- Työntekijöiden puolesta tuli surku, mutta muuten käänne oli hyvä. Nykyään ravintola on avoinna vain päivisin, tilauksia lukuun ottamatta.

TuMiKuussa on sisällä noin sata asiakaspaikkaa ja kesällä terassille ja piha-alueelle mahtuu nelisenkymmentä.Talvella asiakkaita käy päivittäin 40-70. Kesällä Kustavintien vilkas mökkiliikenne tuo oman lisänsä. Mietoisten lisäksi ruokailijoita tulee naapurikunnista. Wittfoothit hoitavat myös erilaisten muualla pidettävien tilaisuuksien tarjoiluja.

- Tässä suhteessa olemme tulleet jo laiskemmiksi, aivan kaikkea ei enää jaksa, he sanovat. Se, mitä tehdään, tehdään kuitenkin asiakkaiden toiveiden mukaan.

- Rohkaisemme asiakkaita kertomaan, jos heillä on esimerkiksi jokin ruoka-aineallergia. Kaikille pystytään tarjoamaan jotakin.

Huolenpitoa asiakkaista

Wittfoothit tuntevat suurimman osan asiakkaistaan. Joskus on jopa soiteltu iäkkäämpien vakioasiakkaiden perään, jos heitä ei ole totuttuun aikaan näkynyt. Onpa sattunut niinkin, että huolenpidon kohde on todella ollut kotonaan avun tarpeessa.

- Vakioasiakkaat voivat myös kertoa, milloin eivät tule tavalliseen aikaan syömään, ettemme turhaan huolestuisi.

Ravintolakiinteistön yläkerta on samalla Wittfoothien koti. Työstä irtautuminen vaatii lähtemään jonnekin pois.

- Olemme pitäneet lomia ja syksyisin käymme paljon sienessä ja marjassa. Tosin marjastusinto sai kovan kolauksen, kun törmäsimme kolme vuotta sitten karhuun Mynämäen metsissä. Siinä ei paljon isännän reumatismi vaivannut, kun painelimme karkuun, Irene nauraa.

Erikoisesta nimestäkin on pakko kysyä. Wittfoothien suku on peräisin Skotlannista. Se on tullut Saksan kautta Suomeen 1600-luvulla. Wittfootheissa on ollut paljon kulta- ja hopeaseppiä, yrittäjäsukua siis.

Maistapas tätä, Irene Wittfooth kehottaa Anttia. Vilkkaimman lounasajan jälkeen on aikaa omallekin ruokailulle.

pirkko.varjo@y-lehti.fi