Sami Salminen myy pikkupoikien hiekkaleikeistä tutunoloista mutta jalostuneempaa pienkaivinkonetta.

Bensalla käyvä lapio

Konelapio on hyväntuulisen näköinen vempele, jota kutkuttaa päästä testaamaan. Viiden ja puolen hevosvoiman moottori käy ysivitosella, ja tempaistaan käyntiin ruohonleikkurin tyyliin.

Ei kun pukille ja kaivamaan. – Sopii kelle vaan. Kotikäyttöön, maanviljelijöille, kullankaivajille, mökkiläisille. Lisävarusteet monipuolistavat käyttötarkoituksia, tuore yrittäjä selvittää. Kynnys kokopäiväiseksi yrittäjäksi oli korkea. – Mietin kovasti, mitä Suomesta ei vielä saisi. Halusin kokeilla rajojani, ja suvussa on yrittäjiä, Salminen kertoo. Miehellä on hyppysissä koko paketti: maahantuonti, myynti, huolto. Pääkaupunkiseudulla on uusi jälleenmyyjä, ja Salminen käy sopimusneuvotteluja muutaman potentiaalisen myyjän kanssa.

- Kyllähän se jännittää, vaikka homma on käynnistynyt nopeammin kuin kuvittelin. Positiivista palautetta on tullut, ja negatiivisesta pitää vaan ottaa sitten oppia, Salminen kuvailee. Tukea yritystoiminnan aloittamiselle hän haki Potkurista, mutta turhaan. Siispä tavoitteet korkealle: oma halli rakennuttajana ja Pohjoismaiden markkinat haltuun.



Konelapiota on kahta kokoa, joista pienempää Sami Salminen esittelee. – Tämän voi itse viedä minne haluaa. Ei paina kuin 380 kiloa ja kulkee peräkoukussa kevyesti.

a-ss.

Julkaistu 03/2007        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa