Tärkeintä elämässä ovat perhe ja ystävät

Riitta Koivisto 60 vuotta

Riitta Koivisto vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Suomenlinnassa ja Vallisaaressa. Äidin työ Pääesikunnan kirjanpitäjänä sääteli perheen asuinpaikat.

- Asuimme sitten muuallakin, mutta aina Helsingissä, kantakaupungissa. Kun tulin ylioppilaaksi, lähdin Englantiin opiskelemaan sairaanhoitoa. Oli suuri pettymys, kun toisesta nilkasta nivelsiteet eivät kestäneet jatkuvaa jalkojen päällä oloa. Jouduin keskeyttämään opinnot ihan loppusuoralla ja tulin takaisin Suomeen. Mukaan sain sentään hyvän kielitaidon, hän kertoo.

Myöhemmin Koivisto tapasi entisen kieltenopettajansa Elsi Hetemäki-Olanderin ja sai kertoa tienaavansa palkkansa käännöksiä tekemällä. Koulussa opiskelu ei oikein maistunut kun omapäisellä lapsella oli aina muita, kiinnostavampia projekteja.

Helsingissä Riitta tapasi myös tulevan puolisonsa, Voiton. Yhdeksänlapsisen perheen vanhin poika Rekijoelta oli päätynyt kaupunkiin autonasentajaksi. Lempi leimahti saman tien ja puolen vuoden päästä vietettiin häitä. Ensimmäiset kymmenen vuotta nuori perhe asui Katajanokalla.

- Sitten Voiton isä halusi luopua tilanpidosta ja ilmoitti, että hän siirtää sen vanhimmalle pojalleen tai myy vieraalle. Ei ollut vaikea päätös muuttaa tänne. Minun kotini on aina ollut siellä, missä minulle tärkeät ihmiset ovat, Riitta sanoo.

Kielitaito vahvistuu matkoilla

Koiviston tilalla ei enää viljellä mitään. Voitto tekee metallitöitä yrittäjänä ja Riitta opettaa, kääntää ja toimii matkanjohtajana. Molemmat ovat yksinyrittäjiä, vaikka yritys, Team R & V Koivisto Ay on yhteinen.

Englantia, ruotsia ja saksaa hallitseva Riitta kääntää muun muassa lasten tv-sarjoja. Opettajana hän toimii Työtehoseuran Lönnrot-opistossa Sammatissa sekä Salon aikuisopistossa. Lisäksi hänellä on joitakin yksityisoppilaita yrityksissä.

20 vuotta jatkunut matkanjohtajan työ on vienyt Riitan ulkomaille noin 300 kertaa. Forssan Matkatoimiston matkoilla on kierretty moneen kertaan kaikki Euroopan keskeiset nähtävyydet.

Alkuvuodesta Koivisto valittiin projektivastaavaksi salolaiseen julkishallinnon organisaatioiden kehittämistyöhön.

- Sillä ei ole mitään tekemistä kieltenopettamisen kanssa, lähinnä se taisi tulla eteen järjestötyön ansiosta, hän sanoo.

Vahvakin voi palaa loppuun

Ihmisenä Riitta Koivisto on helposti lähestyttävä. Hän vaikuttaa tasapainoiselta, elämäänsä tyytyväiseltä eikä esitä mitään muuta kuin on. Puolisostaan hän puhuu usein ja arvostavasti. Silti tämä jalat maassa elävä ihminen sairastui pahaan burn-outiin 1990-luvun loppupuolella.

- Pari vuotta meni niin, etten jaksanut tehdä mitään, mikä ei ollut ihan pakko. Kai siinä kasaantuivat vanhempien kuolema, lasten vaikeat sairaudet, silloinen heikko työtilanne ja ties mikä. Olin koko ajan väsynyt ja nukuin aina kun voin, Riitta muistelee. Lääkärille hän ei osannut mennä kun arveli vain potevansa laiskuutta.

- Pääsin jaloilleni perheen ja ystävien tuella ja vasta jälkeenpäin osasin nimetä vaivan burn-outiksi. Oli se kyllä niin kamalaa aikaa, etten toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään. Silloin viimeistään opin myös sen, miten arvokkaita hyvät ystävät ovat.

Nykyään päivä paistaa taas lempeästi Koiviston tupaan. Aamuinen ylösnousu ei tuota tuskaa ja työ maistuu. Tulevaisuudelta Riitta odottaa vain terveyttä ja sitä, että lapsilla olisi kaikki hyvin. Yksi unelma hänellä sentään on.

- Kun päästäisiin vielä Voiton kanssa yhdessä matkustamaan.

Riitta Koivisto

Syntynyt Helsingissä 22.3. 1947.

Ylioppilas Munkkiniemen Yhteiskoulusta 1967.

Työskennellyt matkaoppaana, kieltenopettajana ja kääntäjänä.

Yrittäjä vuodesta 1993.

Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjien puheenjohtaja.

Varsinais-Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja.

Suomen Yrittäjien hallituksen varajäsen.

Kiikalan kunnanvaltuutettu (kesk),

tarkastuslautakunnan puheenjohtaja.

Naimisissa Voitto Koiviston kanssa vuodesta 1971.

Kolme aikuista lasta.

Merkkipäivänsä Koivisto viettää perhepiirissä.


Pikkulinnut ovat vakituisia ruokavieraita Riitta Koiviston ikkunan alla. Yksinyrittäjälle pihapiirin elämän seuraaminen tuo paljon iloa.

pirkko.varjo@y-lehti.fi

Julkaistu 03/2007        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa