Maaseudun kehittämisrahaa myös muille kuin maatilakytkentäisille yrityksille

Uuden EU-ohjelmakauden suuri muutos maaseudun kehittämisrahoitukseen on, että jatkossa ohjelmasta voidaan rahoittaa muitakin kuin maatilakytkentäisten yritysten investointeja ja kehittämistä. Alustavien tietojen mukaan Varsinais-Suomen TE-keskukselle tulossa oleva rahoituskehys hieman kasvaa. Myös aiempaa suurempia pienyrityksiä voidaan rahoittaa, joten lisärahoitukselle on tarvetta.

Käyännössä esimerkiksi saaristossa sijaitseva tilitoimisto voi hakea rahoitusta maaseutuosastolta. Tuki kohdennetaan maaseudulle. – Tukitasot muuttuvat. 20 prosentin tukitaso on varmasti maaseutuyrityksille pettymys, mutta muille houkutteleva, kehittämispäällikkö Seppo Jaakonmäki maaseudun kehittämisyksiköstä arvioi. Vuositasolla yritystukiin on varattu nelisen miljoonaa euroa. Yritykselle voidaan myöntää tukea korkeintaan 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana.

Alustavan tiedon mukaan maaseutuohjelman EU-osarahoitteisten yritystukien haku alkaisi toukokuussa, ja kehittämishankkeiden haku heinäkuussa. – Ohjelmakauden käynnistyttyä yrittäjiä ohjataan hakemaan lisäneuvoja ja suunnitteluapua alueensa seutukunnan kehittämiskeskuksesta, jossa jokaisessa on asiaan perehtynyt maaseutuyrittäjyysneuvoja, Jaakonmäki esittää.


Maaseudun kehittämisohjelman tukirahaa ohjataan harvaan asutulle maaseudulle kuten saaristoon.

a-ss.

Julkaistu 04/2007        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa