Mari Suomalaisen koti on monen naisen unelma. Paljon tilaa eikä yhtään turhaa tavaraa. Missään ei näy epämääräisiä rojukasoja eikä yksikään komeronovi pullistele sillä tavoin, että jos sen avaisi, päälleen saisi kasan pieniksi jääneitä vaatteita, rullaluistimia, uimaräpylöitä ja joulukoristeita. Ei edes tauluja seinillä, vain paljon valoa ja levollista tilaa.

Tällaisessa kodissa Oripään Kangas- ja sisustustalon omistaja herää uuteen päivään. Muutaman askelen päässä odottaa työpaikka, josta ei tavaraa puutu.

- Monet ovat olleet yllättyneitä kun näkevät minun kotini. Luullaan kai, että olen täyttänyt taloni samoilla tavaroilla, joita myyn. Mutta saan katsoa niitä tarpeeksi töissä. Enkä muutenkaan valitse myymälän tuotteita sen mukaan, mistä itse pidän eniten, vaan mistä kuvittelen asiakkaiden pitävän, Suomalainen kertoo.

Kymmenen vuotta sitten nuori perushoitaja joutui vaikean paikan eteen. Äiti sairastui äkillisesti ja vakavasti ja hänen Oripäässä sijaitseva yrityksensä tarvitsi hoitajan. Marin elämä oli Turussa, uusi koti oli juuri saatu valmiiksi ja vauva tulossa.

- Ajoin Turun ja Oripään väliä ja pitkän aikaa kaikki tuntui ihan mahdottomalta. Pysähdyin välillä itkemään ja jatkoin taas matkaa. Vasta sitten alkoi helpottaa, kun Mimmi-Roosa syntyi. Kun sain terveen lapsen, se antoi toivoa ja päätin näyttää kaikille, että kyllä tästä selvitään. Nyt olemme asuneet neljä vuotta täällä, remontoimme tai oikeastaan rakensimme uudestaan minun vanhan lapsuudenkotini. Isä ja äiti asuvat vieressä. Äiti toipui onneksi hyvin, vaikka saimme todella taistella hänen kuntoutuksensa puolesta.

Matonkuteet vaihdettiin pellavaan

Kun työ ja koti ovat vierekkäin, vapaa-aikaa on vaikea määritellä. Päivän mittaan Mari kulkee monet kerrat talon ja liikkeen väliä milloin laittaakseen pyykit koneeseen, milloin mennäkseen tekemään paketteja asiakkaille. Yrityksellä ei oikeastaan ole postimyyntiä verkkokaupasta puhumattakaan, mutta siitä huolimatta asiakkaille lähtee joka päivä useita paketteja ympäri Suomen. Tänään Mari leikkaa huonekalukangasta yhdessä myymälänhoitaja Anna-Maija Veikkolaisen kanssa ja pakkaa sen pahvilaatikkoon, jonka määränpäänä on Mikkeli. Saman tien tehdään paketteja myös Helsingin suuntaan. Paketoimiseen menee joka päivä paljon aikaa.

- Silti se kannattaa. Ja se on myös palvelua, Mari kertoo. Kaikkea ei sentään tehdä edes palvelun nimissä. Matonkuteista luovuttiin, sillä ne teettivät suhteettoman paljon työtä olemattomaan katteeseen verrattuna. Entisestä matonkudehuoneesta sisustettiin Linum-osasto. Nyt sieltä myydään eniten Linumin tuotteita koko Pohjoismaissa. Aika hyvin oripääläisen syrjäkylän pellonpientareelta.

Puolilta päivin kangas- ja sisustustalossa vaeltelee parikymmentä asiakasta. Kaikki naisia, kaikilla sama haaveksiva katse silmissään. Kauneuden keskellä ei vaivaa muu kuin runsaudenpula.

Karto Oy:n piiriedustaja Stig Fredriksson on sopinut tapaamisen. Hän ja Mari vetäytyvät liikkeen kahvinurkkaukseen ja käyvät läpi lautasliinamalleja. Ruusuja, pilkkuja ja raitaa. Vähän meriaihetta ja ehkä kissoja ja koiria. Mitä tehdään kameekoruja muistuttaville liinoille? Mari käy kysymässä tutun asiakkaan mielipidettä.

- Milloin noita saa ostaa, rouva haluaa tietää. Kameekorut tilataan ja niitä luvataan laittaa syrjään mielipiteensä kertonutta asiakasta varten.

Juoksutyttö ja perheenäiti

Iltapäivällä on lähdettävä postiin. Oripäässä on asiamiesposti rautakaupassa. Samassa paikassa on myös matkahuolto, Alkon tilauspiste ja pesulan noutopaikka. Niin ja se rautakauppa.

- Maaseudulla kaikki on tehty kamalan vaikeaksi. Isoissa kaupungeissa paketit viedään ja tuodaan kotiovelta, mutta pienillä paikkakunnilla kaikki tehdään vaikeimman kautta, Mari huokaa.

Pankki on sentään oikea pankki eikä siellä tarvitse jonottaa. Pirjo Hakala palvelee kiireistä yrittäjää, jonka seuraava etappi on tien toisella puolella oleva K-Extra Veli-Pekka. Voihan sitä olla hienon sisustustalon omistaja, mutta jauhelihaa ja leipää Suomalaisillakin syödään.

- Paljonko jauhelihaa keittoon tarvitaan, Mari pohtii lihatiskillä. Kolmeensataan grammaan lopulta päädytään eikä sen seuraksi tarvita muuta kuin perunoita, porkkanoita, sipulia ja persiljaa. Lantuista ja muusta yhtä terveellisestä Mimmi-Roosa välittää yhtä vähän kuin kymmenvuotiaat yleensä. Tyttö on jo päässyt koulusta ja mennyt kaverinsa luokse. Äidin kanssa on puhelimessa sovittu, että tytär haetaan kotiin viiden paikkeilla. Niillä main Delta-auton vaihtoautopäällikkönä Turussa työskentelevä Jari-isäkin saattaa ehtiä kotiin.

Myymälä on auki seitsemään asti. Kuuden jälkeen liikkeeseen tulee pariskunta, joka kiertelee hartaasti ja myös ostaa paljon. Ruoanlaitosta myymälään palannut Mari palvelee kelloon katsomatta ja palaa kotiin vasta kahdeksan jälkeen. Loppuilta menee tietokoneella. Sähköpostilla tulee paljon kyselyjä tuotteista ja myös tilauksia. Asiakkaat, jotka ovat käyneet Oripäässä, muistavat siellä myytävät tuotteet ja tilaavat niitä jälkeenpäin.

- Aika ei riitä harrastuksiin, mutta en oikeastaan edes kaipaa niitä. Riittää, kun otan silloin tällöin vapaapäivän. Silloin voin mennä vaikka Turkuun, käydä rauhassa kahvilla ja kuljeskella katsomassa. Vapaata täytyy pitää, muuten ei jaksa. Mitä siitä tulisi, jos olisi töissä väsyneenä ja kiukkuisena, Mari kysyy.

Ennen töihin lähtöä on hetki aikaa syventyä sanomalehteen.

Lämpimänpunainen sohva on keittiön ohella Suomalaisen perheen lempipaikka.

Puhelin soi tiuhaan. Tuotteista tulee paljon kyselyjä ja niitä myös tilataan puhelimitse tai sähköpostilla.

Kauneuden keskellä ei vaivaa muu kuin runsaudenpula.

Myymälänhoitaja Anna-Maija Veikkolainen ja Mari Suomalainen leikkaavat huonekalukangasta. Oripään Kangas- ja sisustustalo työllistää kuusi kokopäiväistä ja kaksi osa-aikaista työntekijää sekä kolme alihankkijaa.

Nina Ketokoski oli päivän ensimmäisiä asiakkaita.

Pirjo Hakala palveli Mari Suomalaista Osuuspankissa.

Ruokaostokset on tehty, Kerttu Silvennoinen rahastaa K-Extra Veli-Pekassa.

Mari Suomalainen palasi kaupungista lapsuusmaisemiinsa Oripäähän ja ryhtyi yrittäjäksi kymmenen vuotta sitten.

pv.