Syö hyvin niin painokin pysyy kohtuudessa

Yrittäjän kuntoklubi

Ihminen syö elämänsä aikana noin 65 tonnia ruokaa. Ei ole samantekevää, mistä tuo valtaisa kasa koostuu, Petrean tuotesuunnittelija Tarja Koivula kertoi Yrittäjän Kuntoklubilaisille.

- Hippokrates sanoi, että ravinto olkoon lääkkeesi. Tämä pätee yhä, Koivula sanoi.

Terveellisen syömisen periaate on yksinkertainen. Syödään säännöllisesti, kohtuudella ja monipuolisesti. Näin verensokeri pysyy tasaisena eikä liikakiloja tule.

- Erilaisia dieettejä tarjoillaan tiedotusvälineissä vähän väliä. Niihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Terveellinen ruoka ei tarkoita sitä, etteikö joskus saisi myös herkutella. Olisi hyvä tehdä ero arjen ja juhlan välillä. Nykyään tuntuu siltä, että tämä ero on hämärtynyt. Tuntuuko esimerkiksi jäätelö enää juhlaherkulta, kun sitä voi syödä joka päivä?

Ruoassa kokonaisuus ratkaisee, Koivula sanoi. Satunnaisesta herkuttelusta ei tarvitse soimata itseään, jos yleensä pysyy kohtuudessa.

Perinteinen lautasmalli toimii edelleen. Lautaselle lastataan puolet kasviksia, neljännes lihaa, kalaa tai palkokasveja ja toinen neljännes perunaa, riisiä tai pastaa. Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä värikkäämpi kattaus, sitä terveellisempi annos. Sopivat ruokailuvälit ovat yksilöllisiä, mutta useimmille käy neljä-viisi syömiskertaa päivässä.

- Laihduttajan pahin vihollinen on nälkä. Varsinkin yrittäjälle käy helposti niin, että työ imaisee mukanaan eikä päivän mittaan tule syötyä kunnolla. Kun sitten illalla pääsee kotiin ja saa jääkaapin oven auki, se ei ehdi enää illan mittaan kunnolla sulkeutua.

Kuntoutuskeskus Petrea järjestää ravintoneuvonnan lisäksi myös käytännön ruoanvalmistuskursseja.

Yrittäjien kuntoklubi on Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehden ja Atletico Sisun yhteinen hanke. Ensimmäinen 17-henkinen klubiryhmä aloitti tammikuussa. Tähän mennessä klubilaiset ovat mm. tehneet kuntotestejä sekä harrastaneet erilaisia liikuntalajeja sekä yksin että ryhmässä. Klubin vaiheita voi seurata myös verkossa osoitteessa www.y-lehti.fi.


Terveellinen ruoka on kaikkea muuta kuin tylsää ja mautonta, tuotesuunnittelija Tarja Koivula kertoi kuntoklubilaisille.

pv.

Julkaistu 05/2007        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa