Matkailuelinkeino vahvistaa asemiaan Kustavissa

Kustavissa syntyi taannoin rypäs uusia yrityksiä. - Viime aikoina ei ole ollut aivan vastaavaa kehitystä, vaikka jonkin verran uutta toimintaa onkin nähtävissä ihan Kustavin keskustassa, jonne on syntymässä jo täksi kesäksi uusi sisustus- ja antiikkikahvila, kertoo kunnanjohtaja Veijo Katara.

Uusi yritys tuo tervetullutta tukea matkailuelinkeinolle, jonka yritykset ovat muutenkin kehittäneet toimintaansa. Katara mainitsee esimerkkinä mm. Laura Peterzen Studio Oy:n, joka on kehittänyt ravintolatoimintaansa ja lisännyt venepaikkojaan. Volter Kilpi –viikon lisäksi yrittäjillä on suunnitteilla uusia kesätapahtumia ja palvelusisältöjä.

Vaikka Kustavin väkiluku kymmenkertaistuu kesäksi (kesämökkien lukumäärä yltää kunnassa jo kolmeen tuhanteen), ei Kustavi elä pelkästään kesästä. Itse asiassa kunnan työpaikoista 42 prosenttia on jalostuksessa. Suurimpia työnantajia ovat mm. Kustavin Puu Oy, Oy Pureva Ab, Merineule Oy ja Kustavin Savipaja Oy. Uusia yrittäjiä houkutellaan edullisilla teollisuustonteilla.

ap.

Julkaistu 05/2007        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa