Vuodet menneet hujauksessa

Ari Lahti oli vain 24-vuotias, kun hän osti rautakaupan ja ryhtyi yrittäjäksi. Nyt yrittäjyyttä Kyrön Puu- ja rakennustarvikkeessa on takana jo kymmenen vuotta. Vieläkö tekisit saman valinnan?

- Jaa-a. No kyllä kai. Lomia ei ole tarvinnut pahemmin pitää, mutta on tässä toisaalta oma vapautensa. Ja kun olen yrittäjäperheestä, niin ei kai sitä osaisi olla toisen palveluksessa, Lahti vastaa.

Kyrö on pieni paikkakunta Loimaan seutukunnalla. Pienuudesta huolimatta sielläkin käydään rakennustarvikealalla kovaa kilpailua. Oman kunnan yritysten ohella ostoksille lähdetään Turkuun ja Loimaalle. Lahden kaksi ihmistä työllistävä yritys pärjää palvelulla ja asiantuntemuksella, yrittäjä sanoo.

- Maaseudulla ei kauheasti rakennetta uutta ja sekin mitä tehdään, rakennetaan valmiina pakettina. Peruskorjausta on enemmän. Meillä on monipuolinen varasto kaikkea, mitä rakentamiseen ja remontointiin tarvitaan. Jos jotain ei ole, se saadaan nopeasti tilaamalla.

Ari Lahden oma kokemus rakentamisesta syvenee entisestään, sillä oman talon perustuksia ollaan parhaillaan pystyttämässä. Se pitää miehen päivätyön ohella kiireisenä. Aikaa vievät myös harrastukset, joita Lahti tosin kertoo jo karsineensa.

- Yrittäjäjärjestötoiminta on nyt jäänyt sivuun. Olin aikanaan perustamassa Varsinais-Suomen nuorten yrittäjien verkostoa. Lionseissa olen, samoin paikallisessa metsästysseurassa, missä hoidan sihteerin ja rahastonhoitajan tehtäviä.


Maaseudulla riittää vanhoja taloja, joita nykyään remontoidaan ahkerasti, Ari Lahti sanoo.

pv.

Julkaistu 05/2007        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa