Yrittäjälehden ulkoasuun voi olla tyytyväinen

Kirjapainon Juhani Seppälä

Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehti painetaan Satakunnan Painotuote Oy:ssä Kokemäellä. Näin on tehty pitkälti toistakymmentä vuotta, tuotantopäällikkö Juhani Seppälä muistelee.

- Lehden ulkoasu, myös se, mihin kirjapaino voi vaikuttaa, on parantunut vuosien mittaan ja nyt se on mielestäni jo oikein hyvä, hän toteaa.

Seppälä ei puhu lehden sisällöstä, siihen hänellä harvemmin on aikaa syventyä. Painoalalla 1980-luvun alusta työskennellyt mies katsoo julkaisuja vääjäämättä kirjapainotyöläisen silmin.

- Työ on omana aikanani muuttunut valtavasti. Käsinladonta alkoi hävitä 80-luvun lopulta alkaen muuttuen tietokoneilla tehtäväksi ilmoitusvalmistukseksi ja sivutaitoksi. Valokuvaus on muuttunut digitaaliseksi 90-luvun lopulla ja aikataulut ovat yleensäkin kiristyneet. Digikuvien alkuajat olivat vaikeita, kun kameroiden taso ja kuvaajien ammattitaito vaihteli valtavasti. Kuvia ei osattu ottaa eikä käsitellä oikein. Siinä on tapahtunut paljon parannusta, joskin valokuvien tasosta puhutaan edelleen usein. Painossa ei voida tehdä ihmeitä, jos kuvat on otettu mahdottomissa olosuhteissa, Seppälä sanoo.

Satakunnan Painotuote Oy työllistää vajaat 30 ihmistä. Suurin osa painon töistä on sanomalehtityyppisiä julkaisuja, lähialueelta paikallislehtiä ja ilmaisjakelulehtiä. Noin 30 prosenttia töistä koostuu arkkipainotuotteista, jota pääasiassa ovat järjestö- ja yhdistyslehtiä.

- Olemme kirjapainojen joukossa pieni yritys ja kilpailu on kovaa. Oma vahvuutemme on joustavuus, me voimme vielä sovitella painoaikatauluja, jos asiakas odottaa esimerkiksi tärkeää ilmoitusta mainostoimistosta. Isoissa painotaloissa tämä ei välttämättä enää onnistu.

pv.

Julkaistu 06/2007        
Trans Aarnio Oy

Trans Aarnio Oy

Autokuljetuksia, Kuljetusliikkeitä, Maanrakennusala, Paalutustöitä, Rakentaminen

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa