Maalaisromantiikkaa Marttilassa

Marttilan Yrittäjillä on aktiivinen kesäkausi, joka alkoi jo perinteisestä vapputorista, mikä järjestettiin yhdessä kunnan ja nuorisoseuran kanssa. Kesäretken yhdistys järjestää tällä kertaa saaristoon, kertoo puheenjohtaja Marjatta Wiitanen. – Kesäretkille on yleensä aina saatu linja-autollinen porukkaa. Siellä on mukava jakaa kokemuksia ja ajatuksia – sekä luoja yhteyksiä toisiin yrittäjiin. Kesä huipentuu Härkähumuun elokuun lopulla, jolloin yrittäjät yhdessä kunnan kulttuurilautakunnan kanssa järjestävät ohjelmaa viikon ajalle. – Teemana on maalaisromantiikka, Wiitanen paljastaa.

Marttilan Yrittäjiin kuuluu noin 50-60 prosenttia kunnan yrittäjistä, joten jäsenmäärää olisi varaa kasvattaakin, puheenjohtaja myöntää. – Pienyrittäjillä, joita marttilalaiset suurimmaksi osaksi ovat, ei ole aikaa lähteä mukaan. Olemme nyt tehneet VSY:n kanssa yhteistyötä jäsenhankinnassa ja se alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Nuoria yrittäjiä toiminnassa on vähän, mutta heitäkin tulee sitä myöten, kun yrityksissä tehdään sukupolvenvaihdoksia, hän uskoo.


Julkaistu 06/2007        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa