Pikkujoulut ovat imitaattorin kiireisintä aikaa.

- Perustin toiminimen vuonna 1995 ja marraskuussa vaihdoin yhtiömuodon osakeyhtiöksi, kertoo viihdetaiteilija ja imitaattori Heikki Hilander Äänihuuli Oy:stä. Ennen yrityksen perustamista Hilander teki alan töitä freelancerverokortilla.

Yrityksen aloittamisessa oli aluksi vaikeuksia.

- Perustaessani toiminimeä oli toimenkuvan selittämisessä aikamoinen homma, koska Suomessa ei tällä alalla ole paljon ihmisiä. Osakeyhtiön perustaminen sen sijaan kävi helpommin, Hilander muistelee.

Aikaisemmin Hilander esiintyi paljon ravintoloissa ja teki juontokeikkoja. Nykyään asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä.

- Yrityskeikkoja on ihan laidasta laitaan, hautakivistä matkatoimistoihin. Keikat ovat lähinnä kutsuvierastilaisuuksia ja esimerkiksi firmojen pikkujouluja. Yksityiset tilaavat esiintymään häihin ja syntymäpäiville. Hautajaisiin ei ole vielä pyydetty. Jos pyydetään, lopetan hommat, hän naurahtaa.

Pikkujoulu on ehdottomasti kiireisintä aikaa. Keikkoja saattaa olla parikin illassa.

- Nykyään yritykset tietävät olla ajoissa liikkeellä. Minulla on nyt jo varauksia ensi vuoden pikkujouluksi, kertoo Hilander.

Hilander nauttii yrittäjyyden mukanaan tuomasta vapaudesta.

- Voi itse säädellä työntekoaan. Toisaalta vaatii tietynlaista luonnetta. Ei voi jää makailemaan, kun tulee heti huono omatunto, hän pohtii.

Äänihuuli Oy:stä tuli Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsen puhelinkampanjan tuloksena.

- Yleisesti ottaen minulle on hirveän vaikea myydä mitään puhelimitse, mutta jäsenyyden kohdalla laskeskelin siitä olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Saa varmasti apua, jos tarvitsee, Hilander sanoo.

eh.

Julkaistu 06/2007        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa