5.55: Kelloradio hoilaa ruotsia. Tarvitsen aamulla aikaa, ja nousen työpäivinä tuntia muita aikaisemmin. Aamupesulle, ja päähän muutama sellainen, jota komissaari Rehn kutsuu perhesimulaattoreiksi. Kameroiden akut paikoilleen, ja keikkapaperit laukkuun. Olen laukkuvainoharhainen, ja tarkistan kamat ennen lähtöä noin viisi kertaa.

7.00: Yläkerrassa soi kello. Arska 14 v nukkuu vain. Kiekaisen kersanttiäänellä, ja teini valuu hitaasti aamupalalle. Laittakoon itse, minä en ehdi. On vedettävä pinotexia pintaan. Touhutessa virittelen ajatuksia päivän työtehtäviin, ja tutkin, josko alitajunta olisi työstänyt kysymykset unen aikana valmiiksi.

7.35: Pojan pyörä koukkuun ja menoksi. Pyörä jätetään roskikselle päätien varteen tulomatkaa varten, ja pojan tönäisen matkan varrella kouluun.

8.45: Moottoritietä Turkuun. Yritän sopia juttulistan viimeisiä haastatteluja puhelimessa. Rieskalähteentien terminaalissa kuvaan Vip-Cargon Ville Pirilää, sillä yrittäjän autot eivät olleet eilen saatavissa etsimeen. Sataa kuten pelkäsin. Varjelen linssiä pisaroilta. Kuvista tulee harmaita, vaikka Ville on valoisa.

9.30: Ratapihankadun parkki on oudon tyhjä. Pirautus haastateltavalleni Finpron Esa Wrangille, joka vahvistaa sen olevan poissa käytöstä. Pahus. Parkkipaikan etsiminen vie aina aikaa.

Wrang palkitsee kahvilla oikeasta kupista. Haastattelu ja kuvaus Innovaatiot-teeman alle sujuu varatussa ajassa. En muista hiljentää kännykkää, ja se soi kesken kaiken. Lyön luurin Miehen korvaan.

10.35: Kurvailen hakemaan kuvaaja Emmiä. Lepyttelen tylysti sivuutettua Miestä puhelimitse. Pääsen tutustumaan uuteen alueeseen Turussa. Navigaattori neuvoo. Silti on luettava kadun ylle sijoitettuja liikennemerkkejä. Menen usein oikeaan suuntaan, mutta kääntymisen kannalta väärää kaistaa.

11.00: Yliopistojen innovaatioasiamies Mauno Kangasahon haastattelu. Hitsi, mikä titteli. Kuvittelen itseäni kirjoittamassa sen veroilmoitukseen ammatikseni. Ihastuttava rakennus Henrikinkadulla Turussa. Soikean pöydän ympärillä Emmin maha kurisee, ja yritän taltuttaa mieleen nousevat Kummelivitsit. Emmi kuvaa ja minä kuvaan. Kangasaho selviää ristitulesta.

12.00: Ajetaan keikalle Nauvoon. Emmi kyselee, miten tulin aloittaneeksi nämä hommat, ja minä kerron. Ennen keikkaa ehdin tankata auton, ja käydä ruokakaupassa. Puhelin on omituisen hiljainen tänään. Lautalla muistuttelen mieleeni haastattelun tarkoitusta, ja pohdin seikkoja, joita haluan selvittää. En kirjoita kysymyksiä koskaan etukäteen. Tilanne saa elää, kunhan pääjuoni on hallussa.

Vastaus yhteydenottooni vaihtelee jäätävästä sydämelliseen. Moni on valmistautunut huolellisesti haastatteluun runsaalla taustamateriaalilla, jota kaikkea ei aina tarvita. Joku suoltaa puhetta, eikä siedä kysyvää keskeytystä. Toisilta saa herutella. On haaste saada henkilö luontevasti kuvaan. Kuva on suunniteltava niin, että se tukee juttua ja antaa lisäinformaatiota. Moni päättää kuvan ja otsikon perusteella, lukeeko jutun.

Suuri osa pyytää jutun luettavaksi ennen julkaisua. Joskus sitä halutaan viilata suoran mainoksen suuntaan. Se ei ole lehtijutun tarkoitus, vaikka sekin mainoksena toimii.

13.05: Ollaan etuajassa, ja jutellaan autossa. Mereltä käy kylmä tuuli. Harmittelen kehnoa ruotsinkielen taitoani. Haastateltavan äidinkieli on varmaan ruotsi.

13.20: Odotetaan Hotel Strandbon respassa Strandbo Groupin toimitusjohtaja Ralf Ölanderia. Mies saapuu sovittuna aikana, ja saan päivän toiset kahvit oikeasta kupista. Koko ajan on hölmö tunne, että mies on jostain tuttu. Ölanderia saa hieman houkutella tarinoimaan. Taikasanaksi osoittautui veneily.

13.45: Ölander vilkuilee vähän väliä ohitseni ikkunaan. Tulee tunne, että tuokio on saatettava nopeasti loppuun. Mies odottaa venelastillista väkeä, jotka tarvitsevat apua rantautumiseen. Siirrytään kuvaamaan ulos. Remonttimiehet lähtevät heti karkuun. Saan houkuteltua yhden kuvaan, ja nimenkin selville.

14.10: Kotiin. Tajuan, että Ölander on amerikkalaisnäyttelijä Mark Harmonin kaksoisolento. Emmiä se naurattaa. Karjalanpiirakat ja vettä. Emmi kuvaa, kun laitan pyykkejä, ja puran kuvia digikortilta. Session jälkeen vien hänet bussipysäkille.

16.30: Luen postin ja lehdet. Käyn läpi sähköpostit, joita tulee kolmeen eri osoitteeseen. Lämmitetään tähteeksi jäänyttä ruokaa.

18.00: Vastaan sähköposteihin, nimeän ja tallennan kuvia. Laitan päivän muistiinpanot ja muun materiaalin järjestykseen odottamaan kirjoittamista. Turku Touringin Anne-Marget Niemi soittaa iloisen puhelun. Miksi Mies ei soita?

19.00: Kirjoitan juttua. Tauolla otan esille huomisen materiaalin: viisi kohdetta. Pakkaan laturit mukaan, päivästä tulee pitkä. Auto on tärkeä työkalu. Kohteet ovat ympäri maakuntaa, ja pelkääjän penkki on toimistoni. Ajoaika on omaa aikaani, jolloin minulla on mahdollisuus ajatella omia ajatuksiani. Tuuletan hoilaamalla ääneen levyn mukana. Tänään soittimeen pääsivät Nightwish, Carlos Santana, Ray Charles ja Massive Attack.

20.00: Otan tiliotteet verkkopankista, ja teen Miehen yrityksen esikirjanpitoa. Laitan oman yritykseni laskut valmiiksi päivämäärän mukaan, ja teen päivän merkinnät omiin työ- ja ajopäiväkirjoihini. Teen yrittäjänä töitä useammalle toimeksiantajalle. Minulla on yksi maailman parhaimmista ammateista. Pääsen erilaisiin paikkoihin, ja tapaan monenlaisia ihmisiä. Näen paljon, niin hyvässä kuin pahassa. Parhaimmillaan puhe porisee polveillen luontevasti kysymyksestä toiseen. Aito kohtaaminen tapahtuu, ja opin taas jotain uutta.

20.30:Uutiset. Puhelu Pietulle, 17 v, opiskelee toisella paikkakunnalla. Tekstari Alelle, 19 v. Mies soittaa, pääsee töistä kotiin yöllä.

21.40: Lämmitän hellaa, imuroin murut keittiöstä, ja tiskaan. Vaellan keittiön ja työhuoneen väliä. Elän puolitilassa: kotona töissä. Oikean vapaan erottaminen on vaikeaa. Kun päättää viettää lomaa, on lähdettävä pois kotoa. Muuten lipsuu. Minä vaan tämän vielä tarkistan...

23.10: Päätän mennä nukkumaan. Huomisen velvoitteet koputtavat ohimoon. Miten säilytän itseni ehjänä nelikymppisen ruuhkavuosissa? Ottamalla päivän kerrallaan, muutahan meillä ei ole kuin tämä hetki. Oppiminen on elämän tarkoitus. Ja ikävän karkoitus.

Innovaatioasiamies Mauno Kangasahon haastattelu.

Kangashon kuvaaminen sujuu, mies ei pelkää kameraa.

Ralf Ölander ei lähde karkuun kameraa, mutta remonttimies Aaro Ahosta saa maanitella.

Sanomalehtikatsaus. Ensin Lieksan Lehti, sitten turkkari. Tekstiviestit kuohuvat kummassakin, ja kertovat, mikä tavallisella lukijalla on pinnalla.

Pyykit talteen narulta ennen iltakastetta.

Kasvatan mielelläni sipulikasveja, ruohosipulia ja raparperia. Niitä ei tarvitse hoitaa!

Työkaluni auto hörppää menovettä monta kertaa kuukaudessa. Työkilometrejä karttuu 400 – 1200.

Voisinpa ulkoistaa omat ruuanlaittovuoroni...

Omat akut latautuvat veden äärellä. Meri on hyvä järven korvike.