REACH-asetuksen myötä yritysten vastuu lisääntyy

Uusi kemikaaliasetus vaiheittain voimaan

Kesäkuun alussa voimaan tullut EU:n uusi kemikaalien rekisteröintiä, arviointia ja lupamenettelyä koskeva REACH-asetus on valtava paketti. Keskeinen muutos aikaisempaan verrattuna on, että yritysten vastuu lisääntyy merkittävästi, kertoi Suomen ympäristökeskuksen ylitarkastaja Heikki Salonen, joka oli Turussa kertomassa asetuksesta Varsinais-Suomen TE-keskuksen kutsusta.

- Tähän asti viranomaiset ovat hoitaneet näitä asioita aika pitkälle, mutta nyt niiden tehtävä on arvioida asiakirjoja ja esimerkiksi aineiden testausehdotuksia. Yritysten tehtävä on jatkossa huolehtia valmistamiensa tai maahan tuottamiensa aineiden rekisteröinnistä, riskien arvioinnista ja mm. altistumistietojen keräämisestä. Jatkokäyttäjän on puolestaan raportoitava aineen käyttötavoista ketjussa taaksepäin jakelijalle, maahantuojalle tai valmistajalle. Asetuksella pakotetaan siis yritykset yhteistoimintaan ja tietojen vaihtoon.

REACH-asetuksen tavoitteena on terveyden- ja ympäristönsuojelun parantaminen, siten että tiedot aineista kerätään kemikaaliviraston ainerekisteriin, jossa ne ovat yleisesti nähtävissä. Samalla parannetaan EU:n sisämarkkinoiden toimivuutta, kun aineet voivat liikkua vapaasti EU:n alueella.

Maahantuonti tarkoittaa asetuksessa nimenomaan EU:n ulkopuolelta tuotua ainetta, eikä esimerkiksi transito-liikennettä. Muitakin poikkeuksia on. Lisätietoa asetuksesta saa netistä mm. www.reachinfo.fi ja www.reachneuvonta.fi –sivuilta.

- Asetuksen mukaiset velvoitteet astuvat voimaan pikkuhiljaa – eri pituisten siirtymäjaksojen jälkeen, Heikki Salonen rauhoittelee. – Nyt kuitenkin kannattaa aineen jatkokäyttäjänkin olla yhteydessä maahantuojaan ja mahdollisesti valmistajaan ja aktiivisesti kysellä, kuinka toimitaan: kuka ja missä aikataulussa rekisteröi. Ja esirekisteröinti on tehtävä jo ensi vuoden loppupuoliskolla, hän vielä muistuttaa.

Jatkokäyttäjän velvollisuudet voivat jäädä pieniksi

Somerolainen Laukamo Plastcomp Oy valmistaa ruiskuvalamalla muoviosia mm. elektroniikkateollisuudelle. Laatuinsinööri Teija Joutsela havahtui loppukeväästä uuden kemikaaliasetuksen tuloon. – Meillä on varastossa noin parisataa eri raaka-ainetta. Me emme ole varsinaisesti uuden asetuksen mukaisia valmistajia emmekä maahantuojia, joten meillä ei ole rekisteröintivelvoitteita, mikäli olen oikein ymmärtänyt asian. Olemme lähinnä jatkokäyttäjiä, joiden täytyy kertoa aineiden käyttötapa- ja altistumistietoja edelliselle portaalle eli maahantuojille. Ja katsoa, että saamme tarvittavat käyttöturvatiedotteet käyttöömme.

- Meillä ei ole koskaan ollut omaa maahantuontia, vaan olemme aina ostaneet muovit ja kemikaalit joko valmistajilta, maahantuojilta tai jakelijoilta, ja viimeistään nyt tämä tietoisku vakuutti meidät siitä, ettei edelleenkään ole meidän intresseissä tuoda muoviraaka-aineita EU-alueelle nykyresursseillamme. Maahantuojamme ovat vieläpä sen verran isoja, että uskon ja toivon niiden hoitavan kyllä tarvittavat rekisteröinnit, Joutsela tuumii.


Muovin raaka-aine tulee Laukamo Plastcomp Oy:lle granulaattina EU:n sisämarkkinoilta.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 09/2007        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa