eMBA – Käytännönläheistä akateemista johtamiskoulutusta kokeneille johtajille

- eMBA eli Executive Master of Business Administration on johto- ja asiantuntijatehtävissä pitempään työskenneille tarkoitettu johtamisen koulutusohjelma, kertoo markkinointipäällikkö Eeva-Liisa Grönroos Turun kauppakorkeakoulusta.

Se on kolme vuotta kestävä kolmesta erillisestä osasta koostuva koulutus. Yleisliikkeenjohdollinen koulutusohjelma (JOKO) käy yleisesti läpi liiketoiminnan osa-alueita ja Global Executive Training Programme (GET) syventää näitä tietoja. Kolmas osa, Future Executive Leadership Programme (FUEL), puolestaan keskittyy tulevaisuuteen ja omaan johtamiseen.

- Jokainen osista on myös arvokas itsessään. Monet aloittavat opiskelun tarkoituksenaan suorittaa vain JOKO, mutta opiskelusta ja uudesta tiedosta innostuneena päättävät suorittaa koko ohjelman Grönroos selittää. eMBA:n jälkeen on myös mahdollista jatkaa opintoja maisteriksi tai tohtoriksi asti.

Koulutus on hyvin tunnettu liike-elämässä ja yrittäjien keskuudessa. Pienyritysten johtajat ovat lisääntyneet opiskelijoiden joukossa. Yleensä JOKO ohjelmia aloitetaan kerran vuodessa, syksyllä, mutta suuren kysynnän vuoksi aloitetaan seuraava JOKO jo tammikuussa 2008.

eMBA:n pääsyvaatimuksena on vähintään viisi vuotta kokemusta esimies- tai vaativista asiantuntijatehtävistä. Ohjelma suoritetaan oman toimen ohella, joten se sopii hyvin myös yrittäjille.

Vaikka kyseessä on akateeminen koulutusohjelma, se on pyritty pitämään hyvin käytännönläheisenä. Tutkielmissa ja raporteissa käsitellään oman yrityksen asioita, ja niiden arvo onkin nostettu varsin korkealle käytännön ihmisten taholta. Uusia innovaatioitakin on niiden tuloksena syntynyt.

Yrittäjä Kimmo Kotro on kokenut juuri eMBA:n käytännönläheisyyden erityisen hyvänä.

- Tieto on suoraan käytäntöön sovellettavaa ja kehittämistöistä on ollut suuri hyöty yritykselle. eMBA:n myötä yrityksen jokapäiväinen johtaminen ja työnteko ovat muuttuneet pitkäjänteisempään ja järjestelmällisempään suuntaan, hän luettelee. Kotro johtaa 15 työntekijän Suunnittelulinja-yritystä, joka tekee erilaisia rakennusalan suunnittelutöitä.

Viisitoista vuotta yrittäjänä toiminut Kotro oli jo pidemmän aikaa ajatellut, että omaa talousosaamista ja yritysjohtamista pitäisi päivittää, kun hän löysi ilmoituksen eMBA:sta.

- Aluksi en ajatellut suorittavani koko tutkintoa, mutta vuoden opiskelun jälkeen huomasin eMBA:n olevan juuri sitä mitä tarvitsin, hän muistelee. Opiskelu herätti yrittäjässä tiedonjanon ja nyt hän suunnitteleekin jatkavansa opiskelua avoimessa yliopistossa.



Markkinointi päällikkö Eeva-Liisa Grönroos



Kimmo Kotro piti erityisesti eMBA:n käytännönläisyydestä

emmi.harju@y-lehti.fi

Julkaistu 09/2007        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa