Työterveyshuolto koskee myös yrittäjää
Viime vuoden alusta alkaen yrittäjä on voinut saada Kela-korvauksen myös omista, työterveyshuoltoon kuuluvista sairaanhoitokuluistaan. Tämä on jonkin verran lisännyt yrittäjäasiakkaiden määrää, työterveyshuollon erikoislääkäri Petri Nieminen kertoo. Hän toimii Mehiläisessä työterveyshuoltoyksikön vastaavana.
- Nuoremmat yrittäjät ovat selvästi kiinnostuneempia omasta terveydestään ja jaksamisestaan kuin varttuneemmat. Nuorille oman työterveyshuollon järjestäminen on luontevaa, vanhemmilla yrittäjillä on enemmän sinnikästä uskoa omaan kuolemattomuuteensa, Nieminen sanoo.
Työterveyshuollon järjestäminen on pakollista, jos yrityksessä on yksikin työntekijä. Laki ei kuitenkaan velvoita yrittäjää sisällyttämään itseään sopimukseen, se on edelleen vapaaehtoista. Vapaaehtoista mutta suotavaa, toteaa Nieminen.
- Yrittäjän oma terveys on usein yhtä kuin yrityksen olemassaolo. Kun mahdolliset terveyttä uhkaavat riskitekijät kartoitetaan ajoissa, niihin voidaan vaikuttaa siten, että yrittäjän työkyky säilyy hyvänä.
Ryhmälle edullisemmat palvelut
Mehiläisen työterveyshuollossa on noin sata yrittäjäsopimusasiakasta. 24 työterveyslääkärin ja 41 työterveyshoitajan yksikössä tuotetaan palveluita työnantajille, joilla on yhteensä 28 000 työntekijää. Yksityiset lääkäriasemat ovat saaneet kritiikkiä siitä, että ne eivät mielellään ota yksinyrittäjiä työterveyshuollon asiakkaiksi. Petri Nieminen myöntää, että asiassa on vähän perää.
- Toki me otamme asiakkaiksemme keitä tahansa, mutta volyymi tuo aina kustannussäästöjä. Saman alan toimijat voisivat lyöttäytyä yhteen ja pyytää tarjousta työterveyden palveluista. Näin voisimme vähentää byrokratiaa ja tarjota edullisempia palveluja. Voisivatko ehkä jotkut toimialajärjestöt tarttua tähän asiaan, Nieminen heittää.
Työterveyshuoltosopimuksen jälkeen aloitetaan asiakkaan terveydentilan ja työn terveysriskien kartoituksella. Tämän pohjalta laaditaan henkilökohtainen terveyssuunnitelma sekä laaditaan työterveyden toimintasuunnitelma.
- Turussa olemme keskittäneet yrittäjien työterveyshuollon pääasiassa kahdelle lääkärillemme ja hoitajalle, jotka toimivat yrittäjille ns. omalääkäri-hoitaja -parina. Kuuden työfysioterapeutin lisäksi meillä on kaksi työterveyspsykologia niin yksilö- kuin työyhteisöasioissakin asiakkaidemme käytössä.
Yrittäjä saa Kelalta omista ennaltaehkäisevistä työterveyshuollon kustannuksistaan takaisin 60 % ja sairaanhoitokustannuksista puolet.
![]() |
Työterveyshuollon tärkein tehtävä on ehkäistä sairaudet ennalta ja säilyttää asiakkaan työkyky. Yrittäjälle tämä merkitsee erityisen paljon, sillä hänen jaksamisestaan usein riippuu koko yrityksen olemassaolo, työterveyshuollon erikoislääkäri Petri Nieminen sanoo. |
pirkko.varjo@y-lehti.fi