Suolahoito auttoi astmaoireisiin ja synnytti yrityksen

Vielä pari vuotta sitten Hannu Rantanen kärsi vaikeista astmaoireista. Vähintään kerran viikossa hän heräsi yöllä siihen, että tunsi tukehtuvansa. Matka Pärnuun ja tutustuminen suolahoitoon muutti metallimiehen elämän ja teki hänestä yrittäjän.

- Heti, kun astuin pärnulaisen hoitolan suolahuoneeseen, tunsin, että oli helpompi hengittää. Suolahoidon tuoma apu omiin oireisiini oli niin dramaattinen, että halusin tuoda saman mahdollisuuden muidenkin ulottuville, Rantanen kuvaa.

Turun Suolahuone avasi ovensa Verkahovissa viime vuonna. Yritys työllistää jo kaksi ulkopuolista työntekijää ja asiakasmäärät kasvavat vauhdilla. Suolahoidosta haetaan apua astman lisäksi muun muassa allergioihin, psoriasikseen, korva- ja poskiontelotulehduksiin, erilaisiin keuhkosairauksiin ja verenkiertohäiriöihin.

- Tähän mennessä asiakkaamme ovat ilmoittaneet 70 erilaista syytä hakeutua suolahoitoon, Rantanen kertoo.

Suolahuone on vuorattu kahdella tuhannella kilolla vuorisuolaa. Hoidon aikana huoneeseen sumutetaan erittäin hienojakoista, puhdistettua suolaa. Yksi hoitokerta kestää 40 minuuttia ja sitä otetaan tavallisesti 5-25 kerran kuureina kerran tai kaksi vuodessa.

- Suolahoito ei paranna itse sairautta, mutta se helpottaa oireita, erikoissairaanhoitaja, Marja Harjunpää korostaa. Harjunpään lisäksi hoitolan tiloissa työskentelee koulutettu hieroja Juho Anteroinen.

Suomessa on viitisenkymmentä suolahuonetta. Suolahoidon KELA-korvattavuutta selvitetään parhaillaan.

- Odotamme, että hoito saadaan korvauksen piiriin jo tämän vuoden puolella, Hannu Rantanen kertoo.


Hannu Rantanen sai apua astmaoireisiinsa suolahuoneesta. Kokemus synnytti myös oman yrityksen.

pv.

Julkaistu 09/2007        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa