Vastuullinen yritys katsoo pitkälle

- Nykypolvet eivät saa vaarantaa tulevien sukupolvien mahdollisuuksia tyydyttää tarpeitaan, kehittämispäällikkö Päivi Vauhkonen Johtamistaidon opistosta sanoi Turun kauppakorkeakoulun järjestämässä vastuullisen liiketoiminnan seminaarissa.

Vastuullisesti toimiva yritys näkee pitemmälle kuin yhden suorituksen päähän.

- Omistajan tuotto-odotuksiin vastaaminen ei riitä, vaan hyvinvoinnin odotetaan syntyvän laajemmin sidosryhmille. Vastuullisuuden toteutuminen on myös kyettävä osoittamaan, Vauhkonen sanoi.

Jotta yritys voisi kantaa yhteiskuntavastuunsa, sen on tunnettava entistä paremmin ekologiset ja sosiaaliset vaikutuksensa. Vastuuta on kannettava entistä pitemmällä aikajänteellä.

- Jos yrityksessä arvostetaan vain taloudellista menestystä, sitoutuminen vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen ja vähäistä. Tähän auttaa jo pelko maineen menettämisestä, sekin voi saada paljon parannusta aikaan. -pv.


Julkaistu 10/2007        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa