Muotikuu on lisännyt omaa tuotantoaan

- Vuonna 1992 aloin suunnitella ja tehdä vaatteita ja 1996 avasin ensimmäisen liikkeeni, kertoo yrittäjä ja muotisuunnittelija Jaana Varkki-Terho Muotikuun alkuvaiheista. Nyt Muotikuulla on liikkeitä jo useampi ympäri Suomea ja oma vaatetehdas Turussa.

- Oma mallistomme on lähinnä arki- ja käyttövaatteita, kuten neuleita ja jakkuja. Myös liikkeissä oli aluksi enemmän arkivaatteita. Asiakkaiden toiveesta valikoima lähti menemään sitten juhlavampaan suuntaan, Varkki-Terho muistelee.

Vaatteista suuri osa tulee Ranskasta eri suunnittelijoilta ja eri mallistoista.

- Ostan sellaisia vaatteita, jotka herättävät minussa ihastusta. Meillä ei ole mitään tiettyjä vakiosuunnittelijoilta eikä -merkkejä, joilta ostamme aina, vaan ne vaihtelevat sesongin ja mallistojen mukaan, Varkki-Terho kertoo.

Viime keväänä avatun, kymmenen henkeä työllistävän ompelimon myötä Muotikuun oma tuotanto on lisääntynyt ja mukaan on tullut myös juhlapuoli.

- Pystymme nyt entistä paremmin tekemään valmisvaatteiden lisäksi vaatteita mittatilaustyönä erikokoisille naisille, Varkki-Terho selittää.

Merkittävä osa Muotikuun mittatilaustuotannosta on juhlapukuja.

- Teemme paljon mittapukuja omilla kaavoillamme. Koska monella ompelijallamme on ateljeetausta, meillä on valmiudet vaatettaa esimerkiksi kokonaisia hääseurueita. Olemme tehneet paljon pukuja myös akateemisiin juhliin ja linnanjuhliin, kertoo Varkki-Terho.

Varkki-Terholle on tärkeää, että Muotikuun oman malliston vaatteet on tehty Suomessa.

- Muotikuu työllistää nykyään 24 henkilöä ja on ensiarvoisen tärkeää pitää työpaikat Suomessa. Jos työnantajilla olisi suuremmat mahdollisuudet neuvotella työehdoista suoraan työntekijän kanssa, työpaikkoja voitaisiin varmasti luoda lisää, Varkki-Terho pohtii. -eh.


Yrittäjä ja muotisuunnittelija Jaana Varkki-Terholle vaatteiden kotimaisuus on tärkeää.


Julkaistu 11/2007        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa