Turun Yrittäjänaiset kuusikymppiseksi

Turun Yrittäjänaiset vietti 60-vuotisjuhlaansa marraskuussa. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin historiikki Turun Yrittäjänaiset ry 1947-2007 - Yhdessä olemme enemmän. Noin satasivuisen historiikin on toimittanut Tiina Haavisto.

Turun Yksityisyrittäjät ry:n Yrittäjänaiset-Kerhon perustava kokous pidettiin 29.4.1947. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Aili Halmevaara ja jäsenmaksuksi määrättiin sata markkaa. Vuonna 1950 yhdistys rekisteröitiin nimellä Turun Yrittäjänaiset ry. Edelleen yhdistys on vireä ja osallistuu muun toimintansa ohella yhä enemmän valtakunnallisiin hankkeisiin. Näistä esimerkkinä on Yrittäjän sijaispalveluhanke Sipa sekä Varsinais-Suomen naisresurssikeskuksen esiselvityshanke, joita molempia Turun Yrittäjänaiset on koordinoinut Varsinais-Suomen alueella. 60-vuotisjuhlakokouksessaan 16.11. yhdistyksen hallitus kirjoitti Varsinais-Suomen Naisresurssikeskuksen perustamiskirjan. Naisresurssikeskus tulee olemaan avoin verkosto, jonka keskuspaikkana on Yrityspalvelukeskus Potkuri.

Turun Yrittäjänaisiin kuuluu lähes 250 jäsentä. Yhdistys on yrittäjänaisten Keskusliitto ry:n jäsenjärjestö. Yhdistyksen vuosittaiseen ohjelmaan kuuluu muun muassa kursseja, koulutuksia, yritysvierailuja, matkoja niin ulkomaille kuin kotimaassa, hyväntekeväisyystempauksia sekä erilaisia kokoontumisia iloisen yhdessäolon merkeissä. Yhdistyksen sisällä toimii vireästi esimerkiksi Ikinuoret sekä vesijumpparyhmä. Yhdistyksen puheenjohtajana on Leena Aaltonen.


Piikkiön Yrittäjänaisten puheenjohtaja Stina-Riitta Lintervo ja sihteeri Anne Elo kävivät onnittelemassa juhlivia turkulaisia yrittäjänaisia. Turun Yrittäjänaisten hallituksen jäseniä vas. Tarja Laurila, Jessica Lindholm, Mariitta Mäkipää, Tiina Haavisto, Inga-Lill Lindqvist, Riitta Suomi, Aila Harjanne ja Leena Paulus.


Julkaistu 12/2007        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa