Turun Vuoden Yrittäjänainen uskoo suomalaiseen työhön

Viime Linnan kutsuilla oli kymmenkunta Jaana Varkki-Terhon suunnittelemaa ja Turussa ommeltua pukua. Turun Vuoden Yrittäjänaiseksi valittu suunnittelija katsoi televisiota kotonaan ja jännitti.

- On se niin jännittävä tilaisuus, että on pakko ottaa lasi samppanjaa ennen juhlan alkua, Varkki-Terho tunnustaa.

Varkki-Terhon Muotikuu on ihana poikkeus suomalaisen vaatetusteollisuuden lähihistoriassa. Ensimmäinen vaateputiikki perustettiin laman aikana 1992. Ensimmäisen jälkeen avattiin Turussa toinen liike sekä liikkeet Tampereella ja Savonlinnassa. Helsingin liike on erillinen osakeyhtiö ja Jaanan äidin omistuksessa. Pisteenä iin päällä on oma tehdas Turun Läntisellä kadulla.

- Ja siellä ihan oikeasti ommellaan kaikki Muotikuun omat mallit, Varkki-Terho sanoo. Hän on joutunut tuomaan saman asian esiin monta kertaa, sillä asiakkaat eivät ota uskoakseen, etteikö vaatteita tehtäisi vähintään Suomenlahden eteläpuolella. Tehdas työllistää kymmenen ihmistä, kaikkiaan Muotikuun palveluksessa on 24 ammattilaista.

- Onhan suomalainen työ kallista, ei sitä voi kieltää. Mutta siitä huolimatta meidän hintamme ovat ihan kilpailukykyisiä vaikkapa Rils´n kanssa.

Muotikuun kasvu on ollut enemmän sattumaa kuin tietoisen suunnittelun tulosta. Seuraava liike saatetaan avata Oslossa tai Tukholmassa.

- Kyselyjä on tullut sieltä suunnasta. Tosin esimerkiksi Oulusta on kysytty, miksei meillä ole omaa Muotikuuta täällä, Varkki-Terho kertoo.

Turun Vuoden Yrittäjänainen tulee haastatteluun suoraan työterveyslääkärin vastaanotolta. Rutiinitarkastuksessa on keskusteltu muun muassa työpäivien pituudesta.

- Teen kymmentuntisia päiviä kuutena päivänä viikossa. Työ on minulle elämäntapa. Toisaalta oli oikein terveellistä nähdä, että yritys pyöri hyvin, vaikka en ollutkaan joka hetki paikalla, Varkki-Terho sanoo viitaten pari vuotta sitten pitämäänsä äitiyslomaan. Jaanan ja Tony Terhon perheeseen kuuluu kaksivuotias poika.


Muotikuun Maariankadun liike laajenee lähiaikoina, kun viereinen huoneisto otetaan käyttöön. Liikkeessä myydään oman malliston lisäksi myös Ranskasta tuotettuja vaatteita, Jaana Varkki-Terho kertoo.

pirkko.varjo@y-lehti.fi

Julkaistu 12/2007        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa