Työyhteisö on toinen perhe

Panu Tolosen ja kumppanin EasyZone, ääni- ja kuvatallenteiden jakeluyritys täyttää vuoden. Alan konkari mutta yrittäjänä alokas Tolonen kuvailee elävästi yrittämisen alkua.

- Osa onnestani on tyytyväisyyttä siitä, että uskalsin heittäytyä rajusti yhteiskunnan turvaverkon yli oman onneni nojaan. Yrittäjäksi ryhtyminen toi henkisen hyvän olon. Kukaan ei paina niskaan. Oma sisäinen ruoska pistää liikkeelle.

Musiikkia ja elokuvia cd- ja dvd-levyinä jakavalla tukkurilla ei ole omaa vähittäismyyntiä. Asiakkaita ovat jälleenmyyjät. Yritys työllistää 19 henkilöä, ja toimii Turussa Leaf Centerissä.

Tolonen kertoo, että yritys on pieni yhteisö, jossa vallitsee hyvä perheenomainen henki. – Olen onnellinen, että voin työllistää porukkaa, ja sanomattoman tyytyväinen, jos työntekijät ovat tyytyväisiä. Ja jos asiakkaat ovat tyytyväisiä työhömme, meillä voi olla toivoa myös taloudellisesta menestyksestä.

Aikanaan tehty iso päätös muuttaa pois kotiseudulta Kainuusta on kantanut hedelmää. Myös Tolosen vaimo Tea työllistyy yrityksessä. Perheeseen kuuluvat 18-, 17- ja 5-vuotiaat lapset.

- Tällainen työ tarvitsee perheen hyväksynnän ja tuen. Olen onnekas myös tässä suhteessa, Tolonen sanoo. –a-ss.


Yrittäjä Panu Tolonen (keskellä) kokee onnea toimivasta ja tyytyväisestä työyhteisöstä: vasemmalta Markku Rinne, Mikko Korhonen, Paul Kauppinen, Toni Kantonen, Tea Tolonen ja Elina Kantonen.



Panu Toloselle yrittäjäksi ryhtyminen toi henkisen hyvän olon.


Julkaistu 03/2008        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa