30 vuotta yrittäjien asialla
Varsinais-Suomen Yrittäjien perustava kokous pidettiin kolmekymmentä vuotta sitten, 1.4.1978 Uudessakaupungissa. Perustajajäseninä oli 9 paikallisyhdistystä, joissa oli yhteensä noin tuhat jäsenyritystä. Aluejärjestön perustamiseen oli osaltaan vaikuttamassa Suomen Yrittäjäin Keskusliiton eli SYKL:n syntyminen edellisenä vuonna. Toisena, keskeisesti vaikuttavana tekijänä oli varmastikin ajankohdan yleinen asenneilmasto. Yrittäjyyttä ja yrittäjiä ei arvostettu; päinvastoin yrittäjiä pidettiin jopa riistäjinä. Tässä suorastaan yritysvihamielisessä ilmapiirissä maakunnan yrittäjät kokivat tarpeelliseksi koota voimansa uuden aluejärjestön perustamisen myötä.
Tänään, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, yrittäjät ja yrittäjäjärjestö voivat tehdä työtään täysin erilaisessa tilanteessa. Asenneilmasto yrittämistä kohtaan on muuttunut täydellisesti; yrittäjiä arvostetaan ja yritystoiminnan merkitys ja menestys nähdään ratkaisevana maan ja sen kansalaisten hyvinvoinnin kannalta.
Yrittäjäjärjestöstä on tänä aikana tullut merkittävä yrittäjien ja yrittäjyyden puolestapuhuja.
Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenmäärä on seitsenkertaistunut ja paikallisyhdistysten luku on noussut 37:een. SYKL:n seuraajan, Suomen Yrittäjien, alue- ja toimialakentän yhteenlaskettu jäsenmäärä ylitti tammikuussa sadantuhannen rajan.
Jäsenmäärän huikean kasvun kautta järjestön toiminnan uskottavuus on täysin toisella tasolla kuin vielä kolmekymmentä vuotta sitten.
Yrittäjäjärjestö, niin keskusliitto kuin aluejärjestökin, ovat mukana lähestulkoon kaikissa sellaisissa yhteyksissä ja toimissa, joissa pohditaan ja kehitetään pk-yritysten ja yrittäjyyden toimintaedellytyksiä.
Haasteitakin kuitenkin edelleen riittää; ajankohtaisten edunvalvontakysymysten ohella tulee arvioitavaksi, kuinka kuntarakenteen muutokset tulevat pidemmällä tähtäimellä vaikuttamaan paikallisyhdistysrakenteeseen ja kuinka järjestö pystyy vastaamaan jatkuvasti kasvavan jäsenistönsä erilaistuviin tarpeisiin. Erityishuomio tulee kiinnittää siihen, miten nuoria yrittäjiä saadaan lisää mukaan toimintaan.
Kiitos jäsenyrityksillemme mukanaolostanne yrittäjäjärjestössä ! Työ jatkuu.
Henri Wibom
Toimitusjohtaja