Liedon elinkeinopoliittinen ohjelma valmistumassa

Vaikka Liedon kunta saikin viimeisimmässä Varsinais-Suomen Maakuntaennusteessa yrittäjiltä huippuarvosanan toimitilojen ja tonttien saatavuudessa, kunnassa aiotaan silti edelleen panostaa uuden yritystoiminnan houkuttelemiseen.

- Luovutamme vuosittain 10-15 yritystonttia ja nyt on mm. Avantin alueelle tulossa kohtalaisen isojakin yrityksiä. Samoin keskustaajaman alueella kaupan palvelut tulevat vahvistumaan, kertoo kunnanjohtaja Terhi Isotalo.

Liedon tavoitteena on nostaa työpaikkaomavaraisuus yli 70 prosenttiin ihan lähivuosina. Tavoitteena on myös yhdistyminen Auran ja Tarvasjoen kuntien kanssa vuonna 2010. – Siitä kysellään juuri kuntalaisten mielipiteitä. Kuntien valtuustot kokoontuvat päättämään asiasta kesäkuussa, Isotalo sanoo. Lietolaisten kommentteja kaivataan myös uudesta elinkeino-ohjelmasta vuosille 2008-2015. Ohjelmaluonnos on nähtävissä kunnan nettisivuilla.

Liedon kunnan oman yritysasiamiehen palkkaamista jatketaan vielä ainakin toisen vuoden linkkinä yritysten ja julkisten yrityspalvelujen välillä. – Haemme sellaista koloa, jossa on vielä tekemätöntä työtä ja mikä hyödyttää erityisesti kunnassa jo olevia yrityksiä. Erilaisia yrityspalvelun tuottajia on paljon, ja yritysasiamies toimii tavallaan niiden palveluiden myyntimiehenä, luonnehtii Isotalo. –ap.


Julkaistu 04/2008        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa