Työturvallisuus puhuttaa maarakennusalalla

Maarakennusalan kilpailutilanne muuttuu vuodenvaihteessa, kun Tieliikelaitokselle suotu siirtymäkausi loppuu ja siitä tulee yksi kilpailija muiden joukkoon. Maarakentajien Turun Piiriyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Annevirta on nähnyt valtion töiden muuttumisen yksityisten hoitamiksi urakoiksi ja pitää kehitystä hyvänä.

- Työn laatuun on kiinnitetty selkeästi enemmän huomiota sitten 90-luvun, jolloin kauan käytössä olleet ”Yleiset Työselitykset” korvattiin ”Yleisillä Laatuvaatimuksilla”, hän sanoo. Kahdeksan kuukautta toiminnanjohtajuutta hoitanut Annevirta ehti työskennellä 18 vuotta Turun Tiepiirin urakanvalvojana.

Maarakentajien Turun Piiriyhdistys on 218 alan yrityksen paikallinen edunvalvoja. Yhdistys järjestää myös koulutus- ja tiedotustilaisuuksia jäsenistölleen. Viime aikoina etenkin turvallisuuskoulutus on ollut kysyttyä.

- Kysyntä johtuu osaksi siitä, että työn tilaajat ovat alkaneet vaatia todistuksia turvallisuuskoulutuksesta. Viime vuosien ikävät onnettomuudet ovat osaltaan herättäneet sekä tilaaja- että tekijäpuolen kiinnittämään aikaisempaa suurempaa huomiota työturvallisuuteen, Annevirta kertoo.

Yhteistyössä Turun Työvoimatoimiston kanssa maarakentajat ovat järjestäneet täsmäkoulutusta paikkaamaan alan työvoimavajeita. Erityisesti pätevistä kaivinkoneenkuljettajista alkaa olla pulaa.

Yrittäjiä riittää

Töiden jakaantuminen kausiluontoisesti kiusaa maarakennusalan yrityksiä. Talvella lomautetaan työntekijöitä, kesällä tehdään lähes kellon ympäri. Jukka Annevirta toivoo, että valtio ja kunnat miettisivät maarakennustöitään myös tältä kannalta ja teettäisivät niitä ympäri vuoden.

- Valtion budjettiin toivomme lisärahoitusta, jotta Varsinais-Suomen suuret maarakennuskohteet pääsisivät käyntiin. Esimerkiksi 8-tien nelikaistaistaminen vaikka Poriin saakka olisi luonteva jatko Raisiossa nyt käynnissä oleville töille.

Maarakennusalan kasvuennusteet ovat kolmen prosentin luokkaa vuodessa. Kasvu on pysynyt parempana kuin rakennusalalla ja talouselämässä keskimäärin. Myös nuoria yrittäjiä näyttää ainakin Turun piirissä olevan, kuluneena talvena piiriyhdistykseen liittyi useita nuoria maarakennusalan yrittäjiä, Annevirta kertoo.

- Useimmiten kyseessä ovat isän työtä jatkavat pojat, mutta on myös niitä, jotka ovat perustaneet aivan uuden yrityksen. Yrittäjistä ei maarakennusalalla tuntuisi lähivuosina tulevan pulaa, mutta ammattitaitoisesta työvoimasta kylläkin. -pv.



[153_38.jpg]



Maarakennusalan kasvuennusteet ovat melko hyv?t, paremmat kuin rakennusalalla ja talousel?m?ss? keskim??rin. Viime talvi oli osalle alan yrityksist? poikkeuksellisen vilkas, toiminnanjohtaja Jukka Annevirta Maarakentajien Turun Piiriyhdistyksest? kertoo.


Julkaistu 06/2004        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa