Perttelissä väkiluku kasvaa, mutta yrityksiä ei ole tulossa

Uuden E18-tien valmistumisella tänä syksynä ei ole enää ratkaisevaa vaikutusta Perttelin kehittymiselle. – Moottoritien ja Salon kaupungin läheisyyden vaikutus on näkynyt jo aikaisemmin, esimerkiksi tonttirakentaminen on meillä vilkastunut, arvioi Perttelin kunnansihteeri Arto Mäkinen. Kunnan väkiluku onkin kasvanut niin, että 4000 asukkaan raja rikkoutui tämän vuoden alussa.

Sen sijaan yritystontteja Perttelissä ei kovin montaa ole tarjolla, kunnaninsinööri Risto Suomela kertoo. – Salossa on kuitenkin niin paljon tuotantotiloja tyhjillään, ettei me olla haluttu lisätä tarjontaa.

– Mitään suurempaa yritystä emme voi nopealla aikataululla ottaakaan, sillä ainoa suurempi yritystontti on tällä hetkellä pelloksi vuokrattuna. Se on Hella Lightning Finlandin tuotantolaitoksien vieressä 2401-tien varrella. Alue on kaavoitettu ja siellä on muuta kunnallistekniikkaa, mutta tie puuttuu. Tämän lisäksi Perttelin kirkonkylässä on kolme noin 2-3000 neliön tonttia ympäristöhaittoja aiheuttamattomaan yritystoimintaan.

Anneli Perkiö

Julkaistu 10/2008        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa