Työaikadirektiivi tuhoisa kuljetusyrittäjyydelle

EY-tuomioistuin hylkäsi syyskuussa Suomen vaatimuksen maantieliikenteen työaikadirektiivin kumoamisesta yrittäjäkuljettajien osalta.

- Nyt tuhotaan yhden yksittäisen toimialan yrittäjyys ja tuodaan satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset kuljetuksia ostavalle teollisuudelle ja kaupalle Suomessa, sanoo kuljetusalan edunvalvontajärjestö Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n toimitusjohtaja Seppo Sainio.

Suomen vuonna 2002 EY-tuomioistuimelle tekemä kanne perustui Suomen eduskunnan kantaan. Eduskunta totesi kuljetusyrittäjien työajan rajoittamisen olevan Suomen työoikeuden periaatteiden vastaista. Kanteessa todettiin yrittäjien työajan rajoittamisen olevan myös EU:n neuvoston ja parlamentin toimivallan ulkopuolella.



Kuljetusyrittäjät korostavat, että päätöksellä ei ole mitään tekemistä raskaan liikenteen liikenneturvallisuuden kanssa. Yrittäjien työajan rajoittamishalun arvellaan perustuvan EU:n tavoitteeseen siirtää tavarakuljetuksia erityisesti keskisessä Euroopassa maanteiltä kiskoille.

EU:n aiemmin tekemään maantieliikenteen työaikadirektiivipäätökseen sisältyy kohta, jonka mukaan EU:n komission tulee arvioida keväällä 2007 työaikadirektiivin yrittäjiin ulottamisen vaikutukset jäsenmaittain. SKAL:ssa toivotaan, että viimeistään tuolloin EU:n elimissä uskotaan direktiivin haitat Suomen kuljetuselinkeinolle hyötyjä suuremmiksi. Työntekijöiden osalta työaikadirektiivi tulee voimaan jo ensi vuoden maaliskuun 23. päivänä.


Julkaistu 10/2004        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa