Myytti suomalaisen naisen vahvuudesta on kirjailija Kaari Utrion mielestä ihan totta. – Naisen on täytynyt olla vahva – mitä köyhempi, sitä vahvempi. Jos eletään varakkaasti, on myös varaa elättää naisia, jotka ovat vaan kauniita, mutta täällä pohjoisessa olosuhteet ovat aina olleet niin hirveän paljon kovemmat kuin etelämpänä Euroopassa, että se on vaatinut naisilta aivan eri luokan turskiutta.

Tämä on koskenut pohjoismaista naista yleensä ja viikinkiajalta on peräisin myös se lainsäädäntö, joka mahdollisti suomalaisen naisen suhteellisen hyvän aseman keskiaikaisessa yhteiskunnassa.

- Nainen sai periä maata. Tosin tytär peri vain puolet siitä mitä veli, mutta se oli silti merkittävää. Lisäksi naisen perimä maa oli avioliitossa suojattu. Vaikka aviomies hallinnoikin sitä, hän ei saanut myydä tai pantata sitä. Naisen omistama maa meni perintönä lapsille tai vaimon sukulaisille, joten miehen piti hoitaa vaimon omaisuutta tämän sukulaisten neuvon mukaan, Utrio kertoo.

Myös pienyrittäminen antoi naisille tiettyä itsenäisyyttä. – Naiset tekivät pientä kauppaa, hoitivat oluttupia jne. Erityisesti naiset hoitivat tekstiilien valmistusta ja kauppaa. Täytyy muistaa, että kaikki kankaat olivat hirveän kalliita, sillä jokainen lanka oli silloin itse kehrätty. Ja erityistekstiilit olivat äärimmäisen arvokkaita. Kankaanvalmistus oli aina suuri ja pitkäjänteinen yritys.

Porvarisoikeuksia nainen ei saanut, vaikka käytännössä saattoi sellaisena toimiakin. Teoriassa ja käytännössä oli yleensä suuri ero. Esimerkiksi Turussa 1500-luvulla vaikuttanut Valpuri Innamaa oli suorastaan suurporvari, joka toimi varsin näkyvästi. Yleensä varakkaiden naisten vaikutusvalta oli kuitenkin hiljaista: siitä ei juuri jäänyt kirjallisia todisteita, sillä naisten oli tapana toimia edusmiehen kautta.

- Kirkollisissa yhteyksissä tosin on säilynyt tietoja naisten tekemistä lahjoituksista, joilla aatelisrouvat ja kauppiaanlesket hankkivat arvostusta, Utrio huomauttaa.

Kirkko ja uskonto eivät rajoittaneet naisten yritteliäisyyttä ja protestanttisuus suorastaan suosi yrittämistä, kunhan nainen vaan oli hurskas ja säädyllinen. Esimerkiksi kaupunginkellarit eli sen ajan anniskeluravintolat vuokrattiin yleensä kunniallisille naispuolisille leski-ihmisille aina 1600-luvun jälkipuoliskolle asti, jolloin niissä alettiin myydä paloviinaa ja meno meni hurjemmaksi.

1600-luvun merkantilistinen talouspolitiikka sääteli tarkasti kaikkea elinkeinoelämää ja ammattikuntalaitosta, mutta tunnusti samalla lesken oikeudet. – Käsityöläismestarin leski peri miehensä immateriaaliset oikeudet yrittämiseen, joten jos hän myöhemmin nai esimerkiksi ammattitaitoisen kisällin, tämä sai samalla mestarin oikeudet.

Porvarinlesket saattoivat hoitaa kauppaa itsenäisestikin, jollei kukaan valittanut asiasta. – Näin saattoi käydä, jos kyseessä oli suuret omaisuudet. Nainen ei ollut periaatteessa täysivaltainen, Utrio huomauttaa.

Vuoden 1868 elinkeinovapaus oli uusi alku naisyrittäjyydelle. – Lesket ja neiti-ihmiset ryhtyivät varsinkin pikkukauppiaiksi ja heistä saattoi tulla varsin arvostettuja yrittäjiä. Ei se helppoa ollut, sillä pääomista oli pulaa ja lainaa oli vaikea saada. Kaikki yrittäminen oli hyvin riskialtista, kun suhdanteet olivat vielä sitä luokkaa, että maahan saattoi tulla nälänhätä.

Kaari Utrion romaanien usein varsin raadollinen ihmiskuvaus on heijastumaa tästä turvattomuudesta. Yrittäminen oli turvatonta, kuten elämä yleensäkin ennen yleistä sosiaaliturvaa. - Siitä johtuu se ihmisten omaisuudenhimo ja suorastaan järkyttävä saituus, jota olen kuvannut kirjoissani. Työkykyisen elämän aikana oli pystyttävä keräämään rahaa ja omaisuutta niin, että sillä pärjäsi vanhanakin – ja että lapset pärjäsivät. Jos ihminen esimerkiksi sairastui, turvana ei ollut mitään, Utrio muistuttaa.

Koskaan historian aikana naisen ja naisyrittäjän asema ei ole ollut niin hyvä kuin nyt, Utrio sanoo. – Parantaa suhteellisuudentajua kun tutkii historiaa. Kaikki kehitys on hidasta, se tapahtuu aina sukupolvi sukupolvelta. On kova paikka sopeutua siihen, että kaksi askelta eteenpäin tuo aina backlashin – yhden askeleen takaisin – mutta samalla se sementoi saavutetun edistyksen.

Kirja on aina arvokas

Kirjailija Kaari Utrio on myös yrittäjä. Somerniemellä toimiva perheyritys tuottaa pääasiassa suurteoksia ja suurteossarjoja. – Oy Amanita Ltd on toiminut nyt 25 vuotta ja myynti on lisääntynyt hieman koko ajan. Kirjan kuolemasta ei tarvitse puhua, vaikka pieni elinkeinoalahan tämä on. Emme ole suhdanteista riippuvaisia, sillä kirjamyynti on niistä riippumatta hyvin tasaista koko ajan. Silloin kun ei voi ostaa kalliita lahjoja, kirja on aina arvokas: siinä on henkinen lisäarvo. Pienelle kansalle on tyypillistä, että kirjallisuutta arvostetaan. Toisaalta taas kirjamyynti ei nouse nousukaudella, jolloin ostetaan niitä kalliimpia lahjoja. Ja katteet on pienet – tämä on köyhää, mutta hienoa alaa, Utrio naurahtaa.

Kirjailija, historioitsija Kaari Utrio kuvaa naisen historiaa kaunistelemattomasti ja välillä hyvin raadollisestikin.

Anneli Perkiö