Kuudenkymmenen tonnin täysperävaunuyhdistelmän ratti ei juuri ole sen isompi kuin henkilöauton. Mutta painoa on 40-kertaisesti. Rekka kiihtyy ja pysähtyy hitaasti. Olkoon tehokkaat sähköisesti ohjatut levyjarrut.

Seppo Moisanen, Scan-Auton aluemyyntipäällikkö Kemistä arvioi kuskikokelasta. Ehdottaa, että jospa hän ajaisi pienen matkan. Ei kun minä itse heti.

Rekka jurnahtaa eteenpäin, ja puskee tylsän hitaasti radalle. Tässähän ehtisi hätäinen syödä evästä ja lukea päivän lehden. Perässä seuraa kuitenkin yli 20 metriä valkoista konttia sementtilevyt painona. Kaarteissa ja risteyksissä ottaa mielellään tilaa varmistaaksen letkan säilymisen yhtenäisenä.

Alkeiden pikakurssituksen jälkeen Moisanen olettaa minun ajaneen rekkaa ennenkin. Tunnustan etten ole. Kemin mies vetäytyy penkkiin syvemmälle ja kehottaa löysäämään kaasua. En ole päässyt edes kunnolla neljäänkymppiin.

Automaattivaihteet ovat äkkinäiselle helpotus. Auto rullaa letkeästi perusvauhtia, ja manailen mutkien vähyyttä. Tarttis päästä tositoimiin.

Niitä tulee. – Mennäänkö suoraan, vai kokeiletko ympyräliittymää?

Totta kai! Sitä kohti, mikä pelottaa. Ympyrä on ahdas, keilat on aseteltu minimimitoituksen mukaan.

Linkussa on

Paniikkijarrutus saa kumartamaan nöyrästi etupanelia. Hitaasti ohjaan jättiläisen ympyrään, ja käännän totta kai liian aikaisin. – Stop! Nyt peruutetaan hieman, Moisanen ohjaa.

Täh! Pieni korjausliike, ja keula on nyt saatava niin lähelle keiloja, että ne tuntuvat jäävän alle.

Veivaan rattia ja vahdin, että perä seuraa kiltisti. Tämähän on ihanaa! Huippua! Kivempaa kuin Linnanmäellä!

Niinpä. On helppoa kokeilla optimaalisissa olosuhteissa, kuiva keli, suljettu rata ja kelpo opettaja vieressä, ei kohdattavaa liikennettä.

Saan luvan painaa kaasun pohjaan. Rekka ei kiihdy sen nopeammin. Kulutuslukemat väläyttävät kolminumeroista lukua. Ei teekään mieli kiirehtiä.

Loppuosa radasta on leppoisaa menoa, mutta kääntyy tuskien taipaleeksi peruutusharjoitusten myötä. En saa kolmea metriä peruutettua suoraan. Peli on heti linkussa.

– Oikaistaanpa taas, kuulen vähintään kymmenen kertaa. Sen jälkeen Moisanenkin on valmis luovuttamaan.

Olen lapsellisen innokas, ja saan kiertää radan uudelleen. Nyt ympyräliittymä menee virheittä. Sekunnin murto-osan suunnittelen ammatinvaihtoa.

Tajuan ettei minusta ole rekkakuskiksi. En osaa hahmottaa auton ulottuvuuksia, en pärjäisi sadekelillä tai talven liukkailla. En jaksaisi suhtautua kärsivällisesti uhitteleviin ja hengellään leikkiviin henkilöautoilijoihin. Puhumattakaan lastaamisesta, purkamisesta, papereiden selvittelystä ja digipiirturin armoilla olemisesta.

Kokemuksen jälkeen en enää ryntää rekan eteen risteyksessä. Rekka painaa eikä pysähdy hetkessä. Onnettomuuksien yhteydessä syyllistetään usein raskas liikenne, vaikka aiheuttaja vain yhdessä tapauksessa viidestä on raskaan ajoneuvon kuljettaja. Vuosittain jopa kymmenet tekevät itsemurhan ajamalla pahki.

Mutta jos oppii hallitsemaan rekan, pystyy oppimaan hands freen käytön. Uskon muidenkin autoilijoiden venyvän samaan suoritukseen.

Koeajo rekalla opettaa olemaan ryntäämättä tielle. Jos tempun kuitenkin päätyy tekemään, varmimmin rekkakuskin saa näkemään punaista laittamalla vilkun heti pian vasemmalle...

Anna-Silja Suutarinen