Pilot Turku tähyää taivaalle

Markkinointi- ja kehitysyhtiö Pilot Turku Oy panostaa voimakkaasti toimintaympäristön kehittämiseen.

Express Gateway- hanke pyrkii yhdistämään nopeat lentorahdit autojakeluverkostoon. Raideliikenteen osalta mahdollisuutta rahdin siirtämiseen Logicityn alueella kumipyöriltä kiskoille vauhditetaan.

Toimitusjohtaja Ari Niemelä katsoo korkealle ja kauas. Aasian, Intian ja Pohjois-Amerikan lentoreitit kulkevat osin Suomen ilmatilassa

– Turussa on potentiaalia solmukohdaksi. Näistä kohteista tuleva rahti voisi meillä yhdistyä Suomen lisäksi muualle Skandinaviaan, Venäjälle sekä Pohjois- ja jopa Luoteis-Eurooppaan suuntautuvaan jakeluverkostoon.

Neuvottelut ovat käynnissä. Ensi vuonna mahdollisesti selviää potentiaaliset operaattorit.

– Pikakuljetusyritysten TNT:n ja DHL:n panostukset ovat hyvä selkänoja, Niemelä jatkaa.

Logicityn pohjois- ja itäpuolen osayleiskaava on työn alla. Sen tavoitteena on muun muassa saada nopeakiertoista kokoonpanoteollisuutta alueelle.

- Se tarkoittaa myös työvoimakonseptien uusia malleja. Niillä pyritään turvaamaan ruuhkahuippujen työvoiman kysyntä.

Anna-Silja Suutarinen

Julkaistu 11/2008        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa