Pienyritystoiminta kasvanut vahdolla

- Ihan positiivisella mielellä täällä Vahdolla ollaan, vakuuttaa Vahdon kunnanjohtaja Riitta Pahikkala iloisesti, vaikka oma posti kunnanjohtajana loppuukin vuoden vaihteessa, kun Rusko ja Vahto yhdistyvät. Vielä vuoden uuden kuntaliittymän muutosjohtajana jatkava Pahikkala on jäämässä sen jälkeen eläkkeelle.

- Sekä Ruskon että Vahdon kunnilla on aina ollut hyvät suhteet yrittäjiin. Vahdolla on seurattu elinkeinopoliittista ohjelmaa, joka varmaan päivitetään uudessa Ruskon kunnassa viimeistään sen toisena toimintavuotena.

Kunnanjohtajan mielestä Vahdolla on tarjota uudelle kunnalle erityisesti omakotitontteja. – Ruskolla ei niitä tällä hetkellä ole – me voimme nyt paikata sitä puutetta. Me voimme tarjota nimenomaan maaseutumaista asumista.

Yritystontteja Vahdolla sen sijaan ei ole. – Ruskolla on logistisesti niin hyvä sijainti, ettei meillä ole sellaiseen mahdollisuutta, Pahikkala arvioi. - Yrittäjien tarjoamat työpaikat ovat silti olleet Vahdolla nousussa, vaikkei mitään suurempia yritysuutisia nyt olekaan. Mielestäni erityisesti pienyritystoiminta on meillä kuitenkin kasvanut.


Julkaistu 11/2008        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa