Hyöty ja kauneus yhdistyvät sisustajan lempimateriaalissa

Akustiikkalevyä voi käyttää monin tavoin

Kun sisustajalta kysyy, mikä on parasta hänen toimistossaan, luulisi että valikoimasta on runsaudenpulakin. Naantalilainen Anne-Mari Sundqvist on kuitenkin varma asiastaan: ruotsalaisen Acqwoolin akustiikkalevystä tehty muistitaulu on pelkistetysti sisustetun kotitoimiston ehdoton ykkösinvestointi.

– Olen ihan rakastunut tähän sisustuslevyyn. Käytän niitä suunnittelukohteissanikin kaikuongelmiin lähinnä yritysten neuvottelutiloissa. Acqwool on hyvin monikäyttöistä: sillä saa toteutettua aivan upeita ratkaisuja. Hyöty ja kauneus yhdistyvät.

Levy on palamattomasta villasta kudottua akustiikkalevyä, jota saa tilattua ihan millä kuviolla tai värillä tahansa. – Siitä voi tehdä sisustustauluja, paneeliverhoja tai vaikka tilanjakajia. Kuhunkin tilaan sopiva määrä levyä selviää, kun yksinkertaisesti nauhoitan kännykälläni tilan jälkikaikua ja lähetän sen Ruotsiin. Sieltä tulee pian oikea vastaus, Sundqvist kertoo.

Itse hän käyttää akustiikkalevyään myös muistitauluna, johon voi neuloilla ripustaa keskeneräiset suunnitelmat ja luonnokset. Tauluun on kudottu hänen omien merihenkisten sisustustavaroidensa Coastal Living Collectionin logo, jossa on käytetty Sundqvistin omaa fonttia.

- Minulla on tällä hetkellä nämä merihenkiset kanvaasituotteet sekä pellavaiset joulutuotteet, mutta heti kun saan rekisteröityä oman tuotenimen, voin alkaa kehitellä muitakin sarjoja, hän suunnittelee. Vasta pari vuotta sitten yritystoiminnan aloittaneen Anne-Mari Sundqvistin tuotteita on nyt myynnissä yhdeksällä jälleenmyyjällä.


Anne-Mari Sundqvist käyttää Acqwoolin akustiikka- ja sisustuslevyä toimistossaan muistitauluna.

Anneli Perkiö

Julkaistu 02/2009        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa