Kemiönsaari valmistautuu kesäasukkaiden tuloon

Kemiön, Dragsfjärdin ja Västanfjärdin kuntaliitos Kemiönsaareksi on kunnanjohtaja Tom Simolan mukaan sujunut hyvin. Vuoden vaihteessa aloittaneen kehitysyksikön tehtäväksi suunnitellaan myös yritysneuvonnan hoitamista sekä muita kontakteja yrityksiin.

- Tarkoitus on, että muodosteilla oleva neuvottelukunta tapaisi pari kertaa vuodessa. Edustettuina olisivat kunta, yrittäjät ja elinkeinoelämä muutenkin, Simola kertoo.

Kemiönsaaren Yksityisyrittäjien puheenjohtaja Henrik Lindström selvittää, että Kemiön ja Taalintehtaan keskustoja tullaan kehittämään yrittäjähaastatteluiden perusteella. – Kolmen ja puolen vuoden aikana on kerätty arvokkaita kommentteja.

Seudun yli 5 000 kesämökkiä takaavat vilkkaan kesäsesongin, joka on monen pienyrittäjän elinehto. Keskustaan on syntymässä uutta myymäläpinta-alaa, ja yrittäjät miettivät keskenäänkin keinoja ostovoiman houkuttelemiseksi.

Simola ja Lindström näkevät kunnan vahvuuksina hyvän palvelutason ja sijainnin myös pääkaupunkiseutuun nähden. – Yrityksille voidaan räätälöidä tontteja tarpeen mukaan, ja saarelta löytyy hyvin kielitaitoista työvoimaa, Simola huomauttaa.

Taantumassa korostuu pienyritysten joustavuus ja vahvuus. – Pk-yritykset tuovat turvallisuutta ja pysyvyyttä, Simola toteaa ja jatkaa kunnan pyrkivän päätöksissään tarkastelemaan kokonaisuuden etuja.


Tom Simola ja Henrik Lindström näkevät Kemiönsaaren vahvuuksina hyvän palvelutason ja sijainnin myös pääkaupunkiseutuun nähden.


Julkaistu 04/2009        
Trans Aarnio Oy

Trans Aarnio Oy

Autokuljetuksia, Kuljetusliikkeitä, Maanrakennusala, Paalutustöitä, Rakentaminen

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa