Pk-yrittäjät peräävät EU-hallinnolta joustavuutta

Varsinais-Suomen Yrittäjät teki kyselyn EU-vaalien merkityksestä pk-yrityksille. Kyselyyn vastasi 350 jäsenyrittäjää.

Vastaajilta kysyttiin kolmea tärkeintä tekijää, jotka yrittäjyyden kannalta tulisi EU:ssa ottaa esille. 65 % vastaajista piti julkisen hallinnon joustavuuden lisäämistä pk-yrityksiä kohtaan yhtenä kolmesta tärkeimmästä aiheesta. Yrittäjät peräävät myös pk-yritysten mahdollisuutta osallistua EU-rahoitteisiin kehittämishankkeisiin ja tähdentävät, että hankkeiden tulee olla yritysten tarpeista lähteviä.

– Kyselyssä tuli myös julki se, että yritykset eivät aina ole selvillä, mitä EU-hankkeita on menossa tai suunnitteilla. Kaivattaisiinkin toimintamalleja, joilla edistetään hankkeista annettavaa informaatiota, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom sanoo.

Yrittäjät vaativat, että konkurssiin joutuneet, mutta vilpittömästi toimineet yrittäjät saisivat nopeasti uuden mahdollisuuden toiminnan käynnistämiseen. Tämä oli vastaajien kolmanneksi tärkeimmäksi kokema aihe. Myös pk-yritysten osallistumista julkisiin hankintoihin tulisi helpottaa. Vastauksissa korostettiin myös sitä, että EU:n tulisi kannustaa yrityksiä ottamaan vastuu ympäristöasioissa ja ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen keksimisessä.

– Vain vajaa 20% vastaajista piti suomalaisten parlamentaarikkojen vaikutusmahdollisuuksia hyvinä erityisesti yrittäjyyteen liittyvissä asioissa. Vastaavasti vajaa 30 % yrittäjistä kokee EU:n vaikuttavan oman yrityksen toimintaan merkittävästi, Wibom toteaa.

Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Pirkko Keskinen pitää tärkeänä, että yrittäjät käyvät äänestämässä.

– EU vaikuttaa kuitenkin elämäämme, halusimme tai emme, hän sanoo.

Keskisen mielestä yrittäjät nostivat kyselyssä esille tärkeitä, keskeisiä asioita. Parlamentaarikkojen vaikutusmahdollisuuksissa hän uskoo eniten merkitsevä, mihin ryhmään edustaja kuuluu.

– En tarkoita poliittista puoluetta vaan ryhmää, johon puolue kuuluu EU-parlamentissa. Suurimmalla ryhmällä on aina eniten vaikutusvaltaa, hän muistuttaa.

Pirkko Varjo

Julkaistu 05/2009        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa