Troolikalastus turvaa silakkarullat ja muut kalaherkut

Silakkaruokien ystävät voivat edelleen nukkua yönsä rauhassa. Silakkasaaliiden määrät ovat jopa nousussa, silakat voivat hyvin ja kun syö alle 15-senttisiä hopeakylkiä, ei dioksiinistakaan tarvitse olla huolissaan. Näin vakuuttaa ainakin uusikaupunkilainen Lindrothin perhe, troolari Olympoksen omistajat, jotka kalastavat joka vuosi noin 10-12 miljoonaa kiloa silakkaa.

Olympos on 35-metrinen tankkitroolari, jonka tankkiin mahtuu kerrallaan jopa 450 tonnia teollisuuskalaa tai 200 tonnia elintarvikekalaa. Miehistöä on kaikkiaan kahdeksan, joista neljä on kerrallaan laivan päällä. Viikon työrupeaman aikana silakkaa troolataan Selkämerellä. Kolme kertaa viikossa käydään satamassa purkamassa lasti.

– Kalat käsitellään Uudenkaupungin kalanlajittelukeskuksessa, joka on kolmen troolariyrittäjän omistama yhtiö, lajittelukeskuksen ja Olympos Oy:n toimitusjohtaja Teemu Lindroth kertoo. Teemun lisäksi yhtiössä työskentelevät sen perustaja Tommi Lindroth sekä viime vuodenvaihteeseen asti toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut Marketta Lindroth. Toimistohenkilökuntaan kuuluu myös Teemun vaimo Kaarina Lindroth.

Lindrothien troolari kalastaa noin kymmenen prosenttia Suomen silakkakiintiöstä. Kalat pakastetaan Olympoksen omassa pakastamossa ja myydään kotimaan lisäksi Viroon ja Venäjälle.

Verkkokalastus tullut mahdottomaksi

Suomalainen kalastuselinkeino on muutamassa vuodessa kokenut rajun muutoksen. Verkkokalastus on lähes loppunut, sillä Itämeren kasvanut hylje- ja merimetsokanta tekee sen mahdottomaksi. Trooleja hylkeet ja linnut eivät uhkaa, sen sijaan ongelmana ovat rahtilaivojen raskasöljypäästöt.

– Päästön ei tarvitse olla iso, esimerkiksi viisi litraa riittää tuhoamaan koko saaliin. Öljy paitsi pilaa saaliin, rikkoo kalapumpun letkut, Teemu Lindroth kertoo. Kuluneen talven aikana laittomat öljypäästöt ovat aiheuttaneet yksin Olympokselle noin 60 000 euron vahingot.

Harmillisista vastoinkäymisistä huolimatta Lindrothit uskovat elinkeinonsa tulevaisuuteen. Haaveissa on toinen troolari sekä pakastamon ja sitä myötä tuotevalikoiman laajennus.

– Näistä täytyy tosiaan puhua vain haaveina, kun ajat ovat mitä ovat, Marketta Lindroth huomauttaa.

Yrittäjät toivovat lisäksi, että Suomeen rakennettaisiin kalajauhotehdas.

– Nyt meille tuodaan kalajauhoa ulkomailta, Teemu Lindroth sanoo.


Teemu (oik.) ja Tommi Lindrothin taustalla seisova troolari Olympos on jäänyt kesän kunnostustauolle. Troolaus jatkuu taas syksyllä.

Pirkko Varjo

Julkaistu 05/2009        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa