Saneerausrakentaminen työllistää taantumankin aikana

Mika Forsgren on juuri lopettelemassa yrityksensä, MF-Sähkötekniikka Oy:n tähänastisesti suurinta yksittäistä urakkaa. Tammikuusta asti ovat lähes koko pienen sähköasennusfirman voimavarat olleet kohdistettuna Hirvensalon Haarlan uuden kauppakeskuksen kokonaisurakkaan. Kesäkuun alussa osittain avattavassa liikekeskuksessa on 3000 neliötä liiketilaa.

- Minun lisäkseni meillä on töissä kolme miestä. Nyt he ovat jo toisilla työmailla omakoti- ja rivitalokohteissa.

Porukka on tiivis: töitä on tehty yhdessä jo useita vuosia. Useimmiten asiakkaat ovat juuri yksityisiä rakentajia, vaikkakin Forsgrenin mukaan yritysasiakkaiden osuus on rahallisesti suurempi.

- Töitä on ollut tasaisesti neljälle miehelle jo useamman vuoden. Nytkin on töitä, mutta suuremmaksi osaksi saneeraustöitä – uudisrakentaminen on vuoden sisällä vähentynyt kovasti.

Keväisin tosin alkaa perinteisesti uudet kohteet. MF-Sähkötekniikkakin aloittaa seuraavaksi Kukolassa 18 perheen rivitalourakan. Sekään ei tosin työllistä koko porukkaa, yksi miehistä tekee pienempää keikkaa ja esimerkiksi korjaustöitä.

- Kesällä on usein aikamoinen paniikki. Silloin ei lomia pidetä. Itse pidän lomaa yleensä tammikuussa yhden viikon. Silloin on kaikkein hiljaisinta, talvisin avantouintia harrastava yrittäjä kertoo.

Niin paljon taloustilanteen heikkeneminen kuitenkin vaivasi, että hän liittyi kuukausi sitten Varsinais-Suomen Yrittäjiin, kun sitä hänelle oli ”niin kovasti kehuttu”.

- Kun nyt näyttää siltä, että myyntisaamiset vaan lisääntyy, niin ajattelin, että lakimiespalveluista voisi olla hyötyä. On minulle tosin soitettu jo vakuutusyhtiöstäkin ja ehdotettu vakuutusten kilpailutusta, mutta en ole vielä ehtinyt ajatella asiaa, Mika Forsgren sanoo.


Mika Forsgren

Anneli Perkiö

Julkaistu 05/2009        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa