Verkahoviin tuli FysioHetki

Uudet yrittäjät jatkavat Anteriorin toimintaa

Turun Verkahovin uudet yrittäjät FysioHetki Oy:n Arto Sainio, Markku Litmanen ja Tiina-Liisa Hjelman-Petrov eivät ole talon väelle uusia tuttavuuksia. Itse asiassa harva varmaan huomasi, että ryhmä toimintansa lopettaneen Anteriorin entisiä työntekijöitä aloitti oman yrityksen entisissä työtiloissaan.

Yrityksen toiminnan aloittaminen osui muutenkin hiljaiseen kesäkauteen, mikä oli onni, sillä kaikki yrityksen perustamiseen liittyvä työ tuli yrityksen toimitusjohtajaksi ryhtyneelle Arto Sainiolle hienoisena yllätyksenä.

- Jos olisi ollut kiire aika, olisi ollut vaikeaa hoitaa kaikki se asiointi työn ohessa. Meistä ei kellään ollut kokemuksia yrittäjyydestä aikaisemmin, mutta päätös oli silti helppo tehdä: kaikilla oli 20 vuoden kokemus itse työstä ja meillä oli valmiina jo hyvä asiakaskunta.

- Pitkät kesälomat nyt ovat tosin ohi, Sainio pahoittelee, mutta vaikuttaa muuten tyytyväiseltä. Töitä riittää, sillä FysioHetki toimii lääkäriaseman yhteydessä ja yhteistyötä tehdään myös mm. Turun Nivelyhdistyksen kanssa. Osa asiakkaista tulee luonnollisesti myös Verkahovin omista asukkaista.

FysioHetken vahvinta erikoisosaamisaluetta ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Tarjolla on fysioterapiaa ja kaikki normaalit fysikaaliset hoidot: hierontaa, liikehoitoa, lämpö- ja kylmähoitoja sekä manuaalisia hoitoja, mm. nivel- ja rankakäsittelyjä. Lisäksi vesijumppa muodostaa yhden toiminnan tärkeistä kulmakivistä. Vakioryhmille myydään allasjumpat etukäteen puoleksi vuodeksi.

- Uskon, että tällaisen hoidon tarve vaan lisääntyy. Nyt täytyy vaan katsoa, miten homma lähtee käyntiin ja tehdä syksyn mittaan jokin markkinointisuunnitelma. Tosin ei oota ei kannata myydä, jos tilat on muutenkin täynnä. Vanhalle asiakaskunnalle on kylläkin lähetetty suoramarkkinointipostia ja kotisivut pitäisi ensiksi saada kuntoon, Arto Sainio suunnittelee. –ap.


Verkahovin allasosastolla järjestettävä vesijumppa on uuden yrityksen toiminnan tärkeä kulmakivi, Arto Sainio kertoo.


Julkaistu 06/2009        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa