Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua

Salon kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma on huulilla Kuusjoen-Muurlan-Perttelinkin Yrittäjäyhdistyksessä. Puheenjohtaja Ari Aalto kertoo yrittäjien edustajia olevan seminaarityössä mukana.

- Ohjelmaan on saatava kirjattua mukaan yrittäjyysvaikutusten arviointimenettely.

Salon alueen yrittäjäyhdistysten puheenjohtajien ja kaupunginjohtaja Antti Rantakokon yhteisissä tapaamisissa esillä ovat olleet myös kaavoitusasiat. Vielä tälle vuodelle puuhataan seminaaria aiheesta.

- Mukana olisivat valtuutetut, kauppakamari ja yrittäjät, Aalto kertoo.

Ettei menisi liian viralliseksi, välillä heitetään vapaalle. Paikallisyhdistykset retkeilivät yhdessä elokuussa muun muassa ihailemassa maisemia Halikon vesitornista ja käymällä vierailuilla eri yrityksissä. Lisää retkiä suunnitellaan.

Ensi kuussa alueen yhdistyksillä on yhteinen tilaisuus, jonka järjestämisessä on mukana Salon seudun koulutuskuntayhtymä. Illaksi on tiedossa yhteistä ohjelmaa.

- Kertaamme yhteistyömahdollisuuksia ja esittelemme yrittäjäpalkinnon saajat, Aalto mainitsee. –a-ss.


Julkaistu 07/2009        
Trans Aarnio Oy

Trans Aarnio Oy

Autokuljetuksia, Kuljetusliikkeitä, Maanrakennusala, Paalutustöitä, Rakentaminen

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa