Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea

Vaikka odotukset taantuman pohjan saavuttamisesta ovat vahvistuneet, teknologiateollisuudessa pelätään kuitenkin, ettei laman syvintä kohtaa ole vielä saavutettu.

- Kulunut vuosi on kohdaltamme sujunut tähän asti kohtuullisen hyvin, mutta edessä oleva talvi näyttää varsin synkältä. Teemme alihankintatöitä pääasiassa EU:n alueella toimiville päämiehillemme, ja tulevien kuukausien tilauskanta ei ennusta myönteistä kehitystä. Ennustettavuutta vaikeuttaa vielä koko maailmaa ravisteleva investointilama ja rahoitusmarkkinoiden sekavuus, kertoo Mesekon Oy:n markkinointijohtaja Kenneth Dahlberg.

Mesekon Oy on Turussa toimiva, noin 50 henkilöä työllistävä tilauskonepaja. Yritys on keskiraskaan ja raskaan koneteollisuuden johtavien vientiyritysten kokonaistoimittaja ja komponenttivalmistaja, joka tarjoaa asiakkailleen hitsausta, koneistusta sekä mekaanista ja hydraulista kokoonpanoa.

- Tuotanto on vähentynyt kuluvana vuonna kolmanneksella, mikä aiheuttaa ilman muuta paineita menojen karsimiseen. Valmistavassa teollisuudessa palkkakustannukset ovat kovat, minkä vuoksi henkilöstömenoihinkin joudutaan lähikuukausina jossain muodossa puuttumaan, Dahlberg epäilee.

Taantuman aikana yrityksessä tehdään kuitenkin voimakkaasti töitä, jotta ollaan valmiita markkinatilanteen muuttuessa myönteiseen suuntaan.

- Päivitämme parhaillaan liiketoimintasuunnitelmaamme ja pitkin matkaa olemme investoineet tuotannossamme erityisautomaatikkaan, jonka avulla pystymme valmistamaan erittäin vaativia tuotteita. Vain sitä kautta pystymme vastaamaan alan kovaan kilpailuun jatkossa, Kenneth Dahlberg toteaa. -ps


Kenneth Dahlbergin mukaan menestyäkseen kovassa kilpailussa on investoitava voimakkaasti automaatioon ja valmistettava huippulaatuisia tuotteita


Julkaistu 07/2009        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa