Seminaarista eväitä omistajanvaihdokseen

Yrityksen omistajanvaihdokseen kannattaa valmistautua suunnitelmallisesti, tapahtui se sitten millä tavalla tahansa: sukupolvenvaihdoksella tai ulkopuoliselle myyden. Huolellinen suunnittelu säästää usein rahaa ja auttaa yritystä selviytymään eteenpäin myös omistajanvaihdoksen jälkeen.

Eväitä omistajanvaihdokseen saa jälleen Varsinais-Suomen Yrittäjät yhdessä TE-keskuksen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa järjestämästä omistajanvaihdosseminaarista lauantaina 21.11.

Turun ammattikorkeakoulun tiloissa Lemminkäisenkadulla pidettävässä koko päivän kestävässä tapahtumassa puidaan mm. yrityksen arvonmäärityksen, rahoituksen ja verotuksen ongelmia alan asiantuntijoiden johdolla. Aiheita käsitellään tasapuolisesti niin luopujan kuin vastaanottajankin kannalta.

Alustajina toimivat mm. Seija Pelkonen Finnvera Turun aluekonttorista, Arto Koski Turun Seudun Osuuspankista, Martti Henttula Lounais-Suomen verovirastosta ja Timo Metsä-Tokila Yrityspalvelukeskus Potkurista.

Lisäksi omakohtaisia kokemuksia omistajanvaihdoksesta tulevat kertomaan Pekka ja Jussi Uotila Tilitoimisto Uotila & Laine Oy:sta. –ap.


Julkaistu 08/2009        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa