Kunta ja yrittäjä -aamukahvit hyvä tapa yhteistyön kehittämiseen

Aamukahveilla Paimiossa

Paimiolaisyrittäjät kokoontuivat jälleen lokakuussa Paimion Yrittäjien ja Paimion kaupungin järjestämille yrittäjäaamukahveille Paimion kaupungintalolle.

Paimion aktiivinen kaupungin ja yrittäjien välinen keskusteluyhteys näkyi aamun osallistujamäärässä: noin 30 yrittäjää oli päättänyt lähteä verkostoitumaan heti aamutuimaan. Puoli kymmeneen mennessähän sitä joka tapauksessa pääsi taas töitten ääreen.

Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki alusti kaupungin taloudellisesta tilanteesta, mikä ei Paimiossakaan tänä aikana kehuttava. Tulevaisuuteen kaupunki kuitenkin satsaa mm. nuorten kesätyöllistämisellä edelleen.

Lisäksi Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom oli tullut kertomaan Suomen Yrittäjien kuntaohjelmasta, joka mm. korostaa kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyttä ja pk-yritysten kilpailuasemaa kuntien hankinnoissa. Paimiossa asiaan on kiinnitetty jo huomiota: Jari Jussinmäki lupasi, että mm. palvelusetelin käyttöä hoivapuolella tullaan siellä lisäämään.

Yrittäjäaamukahveja järjestetään jo melko yleisesti koko maakunnassa. Marraskuussa kahvitellaan ja puhutaan asiaa myös 5.11. Tarvasjoella ja 18.11. Naantalissa. –ap.


Paimion yrittäjäaamukahveille oli kokoontunut kolmisenkymmentä yrittäjää.


Julkaistu 08/2009        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa