Vilkasta ympäri vuoden

Someron Yrittäjillä oli kesä täynnä iloisia kiireitä. Uudella konseptilla toteutetut Suviheinämarkkinat avasivat tapahtumaviikon ja vaativat melkoisen työpanoksen. Paratiisikioski oli kesän auki viikonloppuisin yrittäjien toimesta.

Seuraavaksi ollaan mukana joulukadun avajaisissa kuun lopulla. Itsenäisyyspäivän aattona pidettävä vuosijuhla toimii samalla pikkujouluna, ja juhlissa muistetaan ansioituneita yrittäjiä.

- Vuosijuhla on kohokohta paikallistasolla. Juhliin kokoontuu yleensä jopa 250 juhlijaa, paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Munter kertoo.

Elinkeinopoliittista ohjelmaa on työstetty yhteistyökumppaneiden kanssa, ja nyt elinkeinostrategia on valmis.

- Yrittäjiä kuunneltiin hienosti. Näkemyksiämme ja kokemuksiamme otettiin aidosti huomioon, Munter kiittää.

Tammikuussa on jälleen järjestäytymiskokous. Hanna Munter kertoo jättävänsä puheenjohtajuuden, mutta jatkaa hallitustyöskentelyä. Yrittäjä Mika Sirro valittiin syyskokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi.

- Jokaisen eteenpäin pyrkivän yhdistyksen etu on antaa tilaa uusille ajatuksille ja visioille säännöllisin väliajoin, Munter toteaa. –a-ss.


Julkaistu 08/2009        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa