LogiCityn alueella valmistaudutaan parempiin aikoihin
Taantuman laantumisesta tai pitkittymistä liikkuu monenlaisia arveluja, mutta Turun LogiCityssä on nähtävissä jo merkkejä paremmista ajoista. Viime vuoden puolella valmistui Andromeda Centerin ensimmäinen vaihe, jossa on logistiikkatilaa 4000 neliön verran. Saman tien on aloitettu kakkosvaihe, jossa valmistuu saman verran uutta tilaa.
Keväällä alueelle valmistuu myös Kaukokiidon liikenneterminaali ja Läänin Kuljetus tekee pohjatöitä omille tiloilleen, joista ei tosin vielä ole tehty päätöstä rakentamisen aikataulusta.
Näiden jo julkisten hankkeiden lisäksi käydään neuvotteluja muistakin hankkeista, kertoo Pilot Turku Oy:n toimitusjohtaja Ari Niemelä.
- Neuvottelut ovat nyt taas aktivoitumassa. Meillä oli tässä selkeästi sellainen vuoden breikki. Vuoden 2008 lopulla oli nähtävissä, että käynnissä olleita neuvotteluita lykättiin. Kokonaan niitä ei kuitenkaan hylätty. Nyt muutaman hankkeen neuvottelut ovat jo hyvin konkreettisessa vaiheessa.
- Neuvottelut koskevat kukin 3500-30000 neliön logistiikkatiloja, joten mukana sekä isoja että pk-yrityksiä, Niemelä paljastaa. Pilot Turun periaate on, että yritykset tiedottavat toiminnastaan itse omassa aikataulussaan.
- Nyt on siis uskoa, että tällaisille tiloille on taas jatkossa käyttöä. Logistiikkaa varten rakennetaan tiloja aina tarpeeseen. Kun tavarakuljetuksen volyymit putosivat 20–40 prosenttia, näkyi se tietysti rakentamisessa, Ari Niemelä sanoo.
- Tänä aikana olemme tehneet ennakoivaa työtä ja suunnitelleet alueen sisäistä kehitystä. Olemme vieneet eteenpäin muun muassa alueen infrastruktuurin suunnittelua. Täytyy ottaa huomioon uuden teknologian tarpeet: esimerkiksi etätunnistaminen tulee logistiikassa laajasti käyttöön lähivuosina, mikä tulee näkymään myös alueen rakentamisen toteutuksessa.
LogiCityn alueelle houkutellaan muun muassa nopeakiertoisen valmistavan teollisuuden toimintoja, joten suunnitelmia on tehty myös kyseisen toimialasegmentin palvelutuotannon osalta. Muita alueelle sijoittuvia aloja ovat esimerkiksi kuljetus- ja lisäarvologistiikka, jakelukeskukset, varastointi ja tukkukauppa.
Turun lentoaseman välittömään läheisyyteen sijoittuva LogiCityn alue rajoittuu lentoaseman, Venäjälle ja aina Kiinaan asti johtavan rautatien, moottoritien ja E18-kehätien väliseen alueeseen. Myös Turun ja Naantalin satamat ovat lähellä: niihin ajaa noin vartissa.
Tämänhetkinen asemakaava mahdollistaa noin 400 000 kerrosneliömetrin rakentamisen, mutta se nousee noin miljoonaan neliöön, kun alueen yleisosakaava valmistuu. LogiCityn arvioidaan työllistävän tulevaisuudessa noin 5000 työntekijää.
![]() |
Ari Niemelä suhtautuu tulevaisuuteen varovaisen toiveikkaasti. |
![]() |
Turun LogiCityyn nousee tänä keväänä muun muassa Kaukokiidon liikenneterminaali. |