Tuottavuuden nostaminen ei aina vaadi leikkauksia

Tuottavuuden nostaminen samaistuu usein liiaksi kustannusten karsimiseen ja leikkauksiin.

- Tässä voi olla jopa vaarallisen pakkomielteen piirteitä, professori Paavo Okko sanoi Turun kauppakorkeakoulussa pidetyssä seminaarissa.

Hyödykemarkkinoiden kilpailun toimivuudesta ei Okon mukaan ole hyvää kuvaa, vain yleisiä käsityksiä. Kansainvälisiä tuottavuuseroja selitellään Suomen karuilla olosuhteilla, mutta miten pitkälle tämä kantaa, Okko kysyy. Kilpailututkimukselle onkin nyt erityistä tarvetta.

- Ensin pitäisi antaa kilpailun kuitenkin toimia, hän sanoi.

Tehdasteollisuuden osuus kokonaistuotannosta on vuosituhannen alusta lähtien ollut laskussa. Okko muistutti, että 1990-luvun loppupuoli oli tehdasteollisuuden huimaa kasvun aikaa ja nyt koettu lasku on todellisuudessa vain palaamista normaalitilanteeseen.



Työt tehdään ohjelman ehdoilla

Tieto- ja viestintätekniikka luo nyt talouskasvua samalla tavoin kuin sähkö sata vuotta sitten, professori Matti Pohjola Helsingin kauppakorkeakoulusta sanoi.

- Menossa on suuri rakennemuutos ja jää nähtäväksi, käykö Suomelle nyt yhtä hyvin kuin vuosisata sitten, hän totesi.

Kaikki teknologinen kehitys ei lisää talouskasvua. Kasvun taustalla on yleiskäyttöistä teknologiaa kuten höyryvoimaa, sähkö-, tieto- ja viestintäteknologiaa. Ne vaikuttavat kotitalouksien elämään sekä yritysten ja yhteisöjen toimintaan koko kansantaloudessa.

Yhdysvaltojen maailmansodan jälkeen koettu vahva kasvu selittyi teknologian yleistymisellä. Nyt samaa toivotaan Eurooppaan, Pohjola sanoi.

- Teknologisen kehityksen nurja puoli on siinä, että nyt me teemme työt niin kuin ohjelma vaatii, itse emme voi siihen vaikuttaa.





[221_p-okko.jpg]


Nykyaikainen kilpailu perustuu yhteisty?lle, professori Paavo Okko sanoi kotimarkkinakilpailua k?sitelleess? seminaarissa.

-pv

Julkaistu 02/2005        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa