Tunnelman hinta on korvaamaton

Ohjelmapalvelu- ja showalan vaikeus on yhdistää luovuus ja hauskuus ammattitaitoiseen yritystoimintaan. Hinnoittele siinä sitten 20 sekunnin röhönauru. Ja sen esityöt.

Radionomaiset Oy:n Markku Heikkilä hahmottelee tienaavansa kolmasosan kirjoittamalla, kolmasosan radiotyöstä ja kolmasosan keikkailusta esimerkiksi Förin äijänä. Kysyntää on sopivasti.

- Jos keväällä ja joulun alla on kiirettä, niin yritykset isännöivät vieraita ympäri vuoden. Sitten on synttäreitä, henkilökuntajuhlia, ja vakioasiakkaita kuten Radio Sata ja Turku Touring, Heikkilä kertoo.

Heikkilä (virne suupielessä) kehottaa myös kirjoittamaan sellaisia kirjoja, joita myydään tasaiseen tahtiin koko ajan. Miehen kuvaillessa toimeksiantojaan tulee mieleen, että tässähän meillä on semmoinen stunt- eli sijaisisäntä.

- Asiakas haluaa varmuuden siitä, että heidän tilaisuudessaan on rento tunnelma. Monelle perusyrittäjälle isäntänä toimiminen on pelottavaa, Heikkilä luonnehtii.

Eli palkataan sulavapuheinen juontaja pitämään yllä välitöntä ja vaivatonta juhlatunnelmaa.


Markku Heikkilä odotteli sivussa sen aikaa kun Förin äijä esitteli pistämätöntä pipoa ja vartalonmyötäistä tuulitakkia. Ai niin, Tuomiokirkon torni vasemmalla.


Julkaistu 01/2010        

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa