Ps-tili lisää eläkesäästämisen vaihtoehtoja

Pitkäaikaissäästämistä koskeva laki astui voimaan vuoden alussa ja ensimmäiset uuden lain mukaiset ps-tuotteet tulevat markkinoille huhtikuussa. Ps-tilillä sijoitusmahdollisuus on laajempi kuin eläkevakuutuksissa ja säästäjä voi myös vaihtaa tiliä hallinnoivaa yhtiötä kesken säästöajan.

Finanssioikeuden professori, varatuomari Jaakko Ossa pitää uudistusta hyvänä.

– Oleellisin ero eläkevakuutukseen on se, että pitkäaikaissäästäjän ei tarvitse ostaa henkivakuutusta. Nyt, kun muutkin kuin vakuutusyhtiöt voivat myydä ps-tuotteita, kilpailu lisääntyy. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä kautta esimerkiksi pankit ryhtyvät myymään uusia tuotteita, onhan lähes jokaisella pankilla nykyään myös oma vakuutusyhtiö, Ossa sanoo.

Ps-tilille voi säästää valintansa mukaan vaikkapa suoraan osakkeisiin tai rahastoihin. Säästöjä ei veroteta talletusaikana, mutta nostettaessa niistä maksetaan pääomaveroa sekä pääoman että tuoton osalta. Varoja ei voi eläkkeellä ollessaan nostaa kerralla, vaan vähintään kymmenen vuoden aikana. Jos eläkkeelle jäädään 63-vuotispäivän jälkeen, takaisinmaksuaika on lyhyempi, kuitenkin vähintään kuusi vuotta.

– Ps-tili on tarkoitettu yksityishenkilöille joten sitä ei voi ottaa yrityksen kautta, Ossa huomauttaa.

Pitkäaikaissäästötilillä on talletussuoja kuten muillakin talletustileillä, sen sijaan sijoituksilla on sijoitusriski. Tilin kannattavuus riippuu siis siitä, millaista tuottoa sillä onnistutaan tekemään. Myös muutokset pääomaverotuksessa voivat vaikuttaa kannattavuuteen.

Ps-tilin säästöistä voi tehdä samansuuruisen verovähennyksen kuin vapaaehtoisissa eläkevakuutuksissa.

–pv

Julkaistu 03/2010        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa