Halikossa suunnitellaan kummiyhdistystoimintaa

Halikon Yrittäjien puheenjohtaja Veikko Virta kertoo kuntaliitoksen tuoneen asioita, joissa yhdistykset ovat mukana aiempaa enemmän – kuten elinkeinopoliittisen ohjelman rakentamisen.

Jäsenmäärä pysyttelee samoissa lukemissa, vaihtuvuutta toki esiintyy.

- Olemme saaneet uusia jäseniä mukaan jopa hallitukseen, Virta iloitsee ja kertoo upouusien kotisivujenkin olevan viittä vaille käytössä.

Muuten yhdistys etenee tuttuja latuja. Kesäkuussa mennään teatteriin ja kirkkovenesoutua odotellaan innolla. Mutta vireillä oleva kummiyhdistyshanke on uutta.

- Olimme taannoin Pohjois-Karjalassa vieraisilla, ja olemme kutsuneet Pyhäselän yhdistystä vastavierailulle. Ajatusten vaihtaminen virkistää puolin ja toisin.

Halikon Yrittäjät pitävät kiinni kahdesta vuosikokouksesta. Virta toivoo jäsenten aktivoituvan Yrittäjäpäiville Turkuun.

- Meillä yrittäjillä on näitä juhlapäiviä niin vähän. Nyt on syytä osallistua.

–a-ss

Julkaistu 03/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa