Kuplavolkkarin maalaus poiki yritysidean

Vuoden verran toiminut raisiolaisyritys Nordblast sai alkunsa yhden osakkaan ralliautoharrastuksesta. Auto piti maalata, mutta vanhan maalin poisto tuntui kovin vaivalloiselta ja uhkasi naarmuttaa rakkaan kulkupelin kylkiä. Hiekkapuhalluksen tilalle löydettiin hellävarainen soodapuhallus ja samalla syntyi idea omasta yrityksestä. Nyt viiden miehen yritys tähtää Pohjoismaiden johtavaksi hienopuhalluslaitteiden myyjäksi.

Herman Saari, Tapio Haapanen, Miikka Läntinen sekä Tommi ja Mikko Toponen ovat ahkeroineet kuluneen vuoden sekä hienopuhallustöissä että laitesuunnittelun parissa. Innovoinnin tuloksena on syntynyt oma hienopuhalluslaite, jonka käytännön toteutuksesta on vastannut Turun Asennusteam Oy.

– Laitteella voi käyttää kaikkia hienopuhallusmateriaaleja, hiekan lisäksi myös sooda, maissi- ja lasipuhalteita. Tämä eroaa muista puhalluslaitteista siinä, että koko laite on valmistettu haponkestävistä osista ja se on koteloitu säätimien ja venttiilien suojaamiseksi. Monipuolinen kaukosäätö helpottaa työn tekemistä , Tapio Haapanen kertoo.

Työkohteina ovat tähän mennessä olleet esimerkiksi veneet, autot ja kiinteistöt. Muun muassa museoautoväki on ollut kiinnostunut hellävaraisesta soodapuhalluksesta.

Amerikassa kehitetty soodapuhallus on hellävaraista, helppoa ja käy nopeasti. Varjopuolena on hiekkapuhallusta jonkin verran korkeampi hinta.

– Asiakas valitsee, haluaako hinkata veneensä pohjaa pari viikkoa vai saada työn hoidettua muutamassa tunnissa, Herman Saari heittää.

Nuori yritys ei vielä elätä osakkaitaan. Tämän vuoden tavoitteeksi on asetettu, että leipä irtoaisi kahdelle osakkaalle. Muuten keskitytään uusien tuotteiden kehittämiseen ja yhteistyöverkoston luomiseen.

– Tarkoituksemme on tarjota asiakkaille kokonaisvaltaista pintakäsittelypalvelua niin tuotteiden kuin työn osalta, Miikka Läntinen sanoo.


Soodapuhallusta on käytetty muualla maailmassa jo toistakymmentä vuotta, Suomessa se on vielä uutta. Raisiolaisyritys on kehittänyt oman puhalluslaitteen, jolla voi käyttää kaikkia hienopuhallusmateriaaleja, myös soodaa. Kuvassa yrityksen viidestä osakkaasta Tapio Haapanen (oik.), Herman Saari ja Miikka Läntinen.

-pv

Julkaistu 04/2010        
SelinSelin

SelinSelin

Coaching, Esimiesvalmennus, Konsultointi, Koulutuspalveluja, Laatujärjestelmät, Liikkeenjohdon konsultointi, Myyntivalmennus, Yrityspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa